torstai 15. elokuuta 2013

Ensimmäinen päivä paikan päällä

Ensimmäinen aamu alkoi hyvissä merkeissä vaikka ilma olikin vain noin 7 asteista ja vaatetta sai laittaa aika paljon päälle ennen kuin pystyi suuntaamaan malttamattomana lammelle isot ahvenet mielessä, virveli toisessa kädessä ja toisessa iso haavi. Olin kenties jo hieman liikaa mielessäni miettinyt, kuinka kukaan ei ole käynyt aikoihin ko. lammella ja sielä ne isomukset nyt odottelivat minua, ja vain minua!



Noh, tavarat käsissäni lähdin kävelemään kohti lampea samaan aikaan kun lähes pilvettömällä taivaalla aurinko oli jo hieman yli puurajan noussut ja alkoi lämmittämään kosteahkoa ja viileää ilmaa. Lammen rannalle päästyäni huomasin, että vesi oli selkeästi matalammalla kuin normaalisti. Tuulta ei ollut laisinkaan ja veden pinta oli peilityyni, jonka rikkoi vain satunnaiset kalojen tuikit pinnassa. Noin vartin verran heiteltyäni tuli ensimmäinen tärppi ja hetken kuluttua rannalla olikin hauki, ei nyt aivan mitä tultiin hakemaan, eikä edes mikään iso kaveri vaan sellainen perus noin kilon painoinen puikula. Mutta kyllä se mieltä lämmitti, näin nopeasti alkoi tapahtua! Tästä hetken kuluttua kävi hento tärppi, mihin en ehtinyt vastaamaan tarpeeksi nopeasti ja kun jatkoin kelaamista niin pystyin vain harmittelemaan kuinka hyvän kokoinen ahven seuraili viehettä aivan rantaan asti ja sen jälkeen käänsi kurssin kohti syvempiä vesiä. Heitellessä katselin kun lammen toisella puolella puissa varikset huusivat kuin viimeistä päivää ja syöksyilivät puuta kohti, syyksi selvisi pienehkö haukka lepuuttelemassa männyn nokassa, tätä showta katsellessani tuli uusi tärppi ja tällä kertaa myös vastaiskun ehdin tekemään hyvin. Nyt rannalle valui taas hauki, joka oli vielä hieman pienempi kuin ensimmäisellä kertaa. Tämän jälkeen meni vielä noin tunti tyhjää pyytäessä ja vaatteita vähentäessä kun lämpötila lähti nousemaan kohti 20 astetta ja aurinko lämmitti suoraan, että veden kautta. Kun kerta syönti alkoi olla ohi ja oli vieheet pienestä vaapusta lippaan kokeiltu niin päätin suunnata takaisin mökille.


Päivä meni tavaroita purkaessa ja touhuillessa muita asioita, kunnes sitten hieman ennen auringonlaskua lähdimme veneellä katsomaan josko järveltä ahventa sitten tulisi kun ei kerran lammelta. Järvellä koitimme heitellä vanhassa tutussa paikassa, josta on etenkin haukea noussut aikaisemmin. Sää oli tässä päivän mittaan muuttunut tuuliseksi ja sateiseksi, mutta sehän ei haitannut kun vain pukeutui tarpeen mukaan. Järveltä ei noin tunnin heittelyllä saalista tullut, joten päätimme vielä koittaa hieman pilkkimistä tasapainopilkeillä. Pilkkiminenkään ei ikävä kyllä tuottanut tulosta, joten suuntasimme erittäin kauniin auringonlaskun saattelemana takaisin mökkiä kohti saunomaan!

Nyt kun on uusi päivä noussut niin taidan käydä tarkistamassa kyyhky tilanteen ja sen jälkeen on tiedossa kalastusta, kalastuksen tyyliä en vielä ole päättänyt, mutta eiköhän sieltä ainakin sitä ahventa mennä hakemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti