Aika hypätä myös Instagramin puolelle.

Muutama päivä sitten päädyin loikkaamaan Instagramin puolelle myös. Ajatuksena se, että pystyisin sille puolelle päivittelemään hieman enemmän kuvia kuin tänne ja myös niinä aikoina kun en ehdi tapahtumista kirjoitella niin ainakin saisin hieman kuvia jaettua. Jos siis kiinnostusta löytyy niin instagramista löytyy @huntingfin . Tarkoituksena kuitenkin ehtiä tänne kirjoitella aivan samaan tahtiin kuin ennenkin (toki enemmän kuin viime vuonna minkä pentu/koulu/työt sotkivat).

Tässä on nyt hetken aikaa ollut taukoa jahdista, mutta ensi viikolla olisi tarkoituksena ehtiä kaurisjahtiin Karkkilan suunnalle ja kuun vaihteessa suunnata kohti Kuusamoa hirvijahtiin. Täytyypä tuossa samassa käydä kurkistamassa josko sorsaakin vielä ehtisi sieltä saada kun ne ovat tavanneet sielä viipymään pitkään. Ei muuta kuin mukavaa syksyn jatkoa uutta tekstiä odotellessa!

Jäniksen metsästys, suomenajokoiran auttamana

Tulipahan tuossa syyskuun lopussa muutamaan otteeseen ulkoilutettua myös suomenajokoiraa jäniksen toivossa. Jäniksen metsästys ajokoiran kanssahan metsästys menee pähkinänkuoressa niin, että koira päästetään vapaaksi alueella jossa oletetaan jänisten liikkuneen edellisenä yönä ja sitten koira lähtee etsimään jälkiä tiukasti kuono maassa. Muutama vinkki mitä itse suosittelen ottamaan huomioon.
1. Jänikset ovat aktiivisimmillaan hämärän-yön aikaan, joten koiran on helpoin löytää jäljet jos menet metsälle heti aamusta.
2. Jahdissa käytetään haulikkoa ja itse käytän haulikokona useimmiten kokoa 3mm.
3. Jänis tulee usein selkeästi koiran edellä, joten valpastuminen on syytä tehdä noin 100-200m ennen kuin koira on kohdallasi. Kun koira on kohdallasi, on jänis tosiaan mennyt jo hyvissä ajoin ohitsesi.
4. Jänis sykertää usein "ympyröitä" ajon aikana ja jostain syystä palaa todella usein paikalle josta ajo on alunperin alkanut.
5. Metsäautotiet ja ojan reunat ovat usein hyviä passipaikkoja, näitä pitkin jänis usein juoksee. (Jäniksen saa siis ampua yksityiselle tielle, lainaus metsästyslain 25§:stä "Riistaeläintä ei saa ampua rautatien tai yleisen tien yli eikä riistaeläimen tai ampujan ollessa tällaisella tiellä. Metsäkanalintua ei saa ampua myöskään sen tai ampujan ollessa yksityisellä tiellä.")
6. Jos pysyt paikallaan niin jänis ei huomaa sinua vaikka seisoisit keskellä tietä ja se olisi tulossa sinua kohti, mutta varo ampumasta liian läheltä niin saat jotain syötävääkin.
7. Kokemukseni perusteella väitän, että jänistä ei ihmisen haju juuri kiinnosta ja tuulen suunnalla en ole huomannut olevan vaikutusta jahdin onnistumiseen.

Sitten takaisin asiaan, olin kaverin kanssa käynyt pari kertaa väijymässä jänistä tuosta suomenajokoiran ajosta, mutta aina oli ajo lähtenyt pyörimään kauemmas meistä ja sitten pyörinyt suon takana tai vastaavassa noin kilometrin etäisyydellä, niin että sinne pääseminen oli lähes mahdotonta. Ainakin niin, että jänis olisi vielä silloin paikan päällä. Joten tähän mennessä emme olleet päässeet  ampumatilanteisiin laisinkaan. Nyt kaverini oli lähtenyt ja olin yksin jahtitouhussa, kävelin mökin lähellä sijaitsevan suon ja metsän rajaan jossa jänikset tuntuvat juoksevan aina ojaa pitkin kohti tuoretta taimikkoa mutustelemaan. Päästin ajokoiran vapaaksi mielessä se, että ainakin koira pääsee kuntoilemaan kun yksin passiin olin menossa. Koira kuitenkin löysi hyvin nopeasti ajon itselleen ja jänis alkoikin pyörittämään koiraa noin 400metrin päässä minusta. Itse kävelin kahden metsäautotien risteykseen josta jänikset usein kulkevat ajon aikana. Noin 30 minuutin työskentelyn jälkeen ajo alkoi pikkuhiljaa tulla lähemmäs minua. Aloin tarkkailemaan metsän suuntaa ja toivoin jäniksen noudattavan vanhoja kaavoja ja tulevan ohitseni tietä pitkin eikä tuota suon vieressä olevaa ojaa pitkin jonne en pystyisi tästä ampumaan. Nyt koira oli jo 150m päässä minusta ja tiesin jäniksen joko kohta tulevan näköpiiriin tai sitten sen ohittavan minut toisaalta. Yritin pälyillä koko 180 asteen sektoria tien ympärillä ja yhtäkkiä ruskea vilahdus näkyi 50 metrin päässä metsän puolella ja jähmettyi penkan taakse. Koira lähestyi hyvää vauhtia aktiivisesti haukahdellen, se oli yhä jäljellä! Kun koira oli noin sadan metrin päässä lähti jänis taas liikkeelle. Nyt se pompahti metsästä metsäautotielle ja lähti tulemaan suoraan kohti minua, noin 20 metrin päässä nostin nopeasti haulikon ylös ja liipasin ensimmäisen piipun tyhjäksi. Jänis pyörähti kerran kuperkeikan ja jäi paikalleen! Kävelin rauhallisesti kohti jänistä ja jäin odottamaan, että koira saa löytää jäniksen ennen kuin alan itse sitä työstämään. Koira tulikin sieltä ja alkoi hieman näykkiä jänistä, annoin sen hetken aikaa touhuta ja kehuin samalla vuolaasti, seuraavaksi avasin eläimen ja annoin maksan koiralle palkinnoksi. Nyt molemmilla oli hyvä onnistuminen ja hyvä mieli. Nostin jäniksen kantoon ja lähdin mökille takaisin operoimaan jäniksen loppuun koiran seuratessa tarkkaavaisesti vieressä ja saaden hieman lisä palkintoja tekemästään työstä.

Metsäjänis oli kohtuullisen kokoinenkin, kun näin syyskuussa välillä tuntuu tulevan aivan poikasia joita silloin tällöin tulee jätettyä ampumatta kun ei viitsi aivan citykanin kokoista alkaa ampumaan. Taas lähti jäniksestä turkki talteen ja suolaan, täytyy jossain vaiheessa laittaa tekstiä tulemaan myös tuosta turkin käsittelystä kotikonstein.

Yksin jäniksen metsästys ajokoiralla on usein hieman arpapeliä kun mahdollisia passipaikkoja on vaikea yksin tilkitä, mutta tällä kertaa oli onni minun puolellani. Myös mielestäni on mukavempaa tehdä tuota porukassa, mutta aina se ei ole mahdollista.

Metsäkauriin metsästys haulikolla

Aika tarttua täysin uuteen touhuun, eli metsäkauriin metsästykseen! Ensin oli mietittävä muutama perus asia kyseisestä lajista ja omista mahdollisuuksista.

1. Metsästääkkö haulikolla vai kiväärillä?
Ensimmäinen ajatukseni oli, että riittääkö haulikossa nyt todella potku tuon kokoiselle eläimelle, etenkin kun oma haulikkoni on kaliiberiltään 12/70. Toisekseen jahtini sijoittuu mökin omille maille, jossa en mihinkään seuraan kuulu ja metsässä on jonkin verran sienestäjiä liikkeellä, vaikkakin harvoin. Nettiä tutkailtuani tulin tulokseen, että kyllä haulikko riittää ja tässä tapauksessa oikeastaan ainut vaihtoehto kun kiväärillä en halua ampua metsässä, jossa tiedän edes kerran viikossa jonkun keräävän sieniä 300m päässä oletetusta ampumapaikastani. Joten ensimmäiseen kysymykseen olin saanut vastaukseni.

2. Mitä patruunaa tulisi käyttää?
Taas asiantuntijoiden ja "asiantuntijoiden" kirjoituksia niin kotimaassamme kuin ulkomaillakin tutkittuani tulin tulokseen, että hyvä haulikoko on siinä 3,5-4mm välillä millä ainakin aluksi lähen kokeilemaan. Etenkin netin keskustelupalstoilla tuntui vilisevän jostain syystä ajatuksia siitä, että mitä isompaa murkulaa haulikkoon lataa, sen parempi! Itselläni on usein ollut ajatuksena ennemminkin kohtuu kokoinen hauli ja otetaan mieluummin nopeaa paukkua jotta saadaan paljon osumia kovalla teholla. 4mm tuntui minusta vielä sen verran isolta, että päädyin lopulta 3,5mm hauleihin ja paukkuun, jonka lähtönopeudeksi tehdas oli ilmoittanut yli 400m/s.

3. Ampumamatka?
Patruunan valinnan ohella mielestäni yksi tärkeimmistä kysymyksistä! Riista.fi osaa mainita maksimi etäisyydeksi 25metriä, mikä omaan korvaan kuullosti jopa aika pitkältä, päätin itse tiputtaa tuon matkan 20metriin ollakseni varmempi lopputuloksesta. Päätin myös, että kun pääsen passipaikkaan niin tarkistan ensitöikseni sopivat etäisyydet passistani ja sen jälkeen en niitä pidemmälle ammu missään tilanteessa.


4. Mihin kohtaan metsäkaurista ammutaan haulikolla?
Ei tullut minään yllätyksenä, että metsäkaurista ammutaan etulavalle ja mieluiten suoraan sivusta päin. Takaapäin ampuminen kiellettiin kokonaan ja etuviistostakin kerrotaan osuma-alueen olevan huomattavasti pienempi kuin suoraan sivulta, loogista! Tottakai löytyy metsästäjiä jotka lukevat tätä ja ampuvat kaikista tilanteista "koska minulla on niin tehokas ase ja hyvät taidot", mutta itse haluan ottaa selvää ja hoitaa ampumisen eläimenkin kannalta mahdollisimman eettisesti enkä leikkiä länkkäriä.

5.Yritänkö hiipiä kauriille, houkutella niitä vai väijyä reitillä?
Kun mökin tontin pinta-ala on huomattavan rajattu (noin 7hehtaaria) eikä ajavaa koiraa ole niin päädyin väijymiseen. Sitten piti vielä miettiä missä niitä väijyisin. Tiedän, että mökkimme aivan läheltä menee riistapolku jota tuppaavat käyttämään aktiivisesti niin kauriit kuin hirvetkin, joten tuo risteyskohta valikoitui passikseni. Ruokintapaikan rakentelu olisi varmasti helppo tapa saada eläimet viihtymään entistä paremmin tuossa alueella, mutta kun mökille on sen verran matkaa, etten pysty siellä joka viikko talvella käymään niin päätin olla tarjoamatta apetta elukoille ja toivoa eläimien vaeltavan sen verran, että pääsisin edes näkemään niitä välillä. Hiipiminen olisi ollut myös houkuttava vaihtoehto kokeilla, mutta tontti ei ole neliön muotoinen vaan ennemminkin pitkä suorakaide, niin jahti olisi kuitenkin päätynyt liian helposti naapurin puolelle ja jatkuva rajojen tarkkailu olisi vienyt miellekkyyttä lajista. Houkuttelupyynnin hylkäsin sen jälkeen, kun luin sen olevan lähinnä kevään touhuja ja pilliäkään ei vielä ollut niin mennään sillä mitä nyt jo on (eli maltti ja kärsivällisyys).

6. Mihin aikaan kauris liikkuu?
Kauris on aktiivisimmillaan hämärän aikaan, niin aamulla kuin illallakin, mutta ainakin nettikeskustelujen perusteella liikkuu myös päivällä ravinnonhaussa. Itse tulisin sijoittamaan passini siis hämärän ajoille, mutta tulisin myös kokeilemaan tuon keskipäivän varmuuden vuoksi.

7. Kuinka paljon kauriita alueella on, ja kuinka paljon niitä voi verottaa?
Mökillä ollessamme kauriita on vilissyt hyvinä iltoina mökin aivan vieressä lähes uskomattoman paljon, niitä on parhaimmillaan näkynyt koiran iltalenkin aikaan yli 10 laiduntamassa läheisellä niityllä. Tähän kun yhdistetään seikka, että mökki on saaressa eikä kyseisellä saarella kukaan muu metsästä millään muotoa, voidaan olettaa, että kyllä sieltä kolme neljä kaurista ainakin voidaan vähentää. Etenkin jos vasoja yritetään saada mukaan, sillä jostain luin, että huonona talvena talvi saattaa korjata yli 50% vasoista. Maltti täytyy nyt kuitenkin pitää mukana tässäkin touhussa.

8. Naamiointi, käyttääkkö navea ja röllipukua vai menenkö kevyemmin?
Mietin josko kävisin ostamassa röllipuvun ja virittelisin naamioverkot kaupan päälle ja olisin sitten "täysin näkymätön". Kuitenkin hetken pohdittuani, tulin tulokseen, että kokeillaan nyt ensin normaalilla varustuksella ja vaatetukseksi valitsin normaalit metsähousut (tumman ruskeat), vaelluskengät, metsästystakin (camo-kuosi), hanskat (camo-kuosi) sekä röllipuvusta tutun hupun jolla peitin pään sekä naaman. Edes naamioverkkoa en nyt alussa ottanut mukaan sen ollessa niin iso, että sitä on rasittava kantaa muiden tavaroiden lisäksi.


Sitten itse asiaan nyt kun tekniset seikat olin ajatellut läpi.
Ensimmäinen päivä (02.10.16) kytiksellä:
Heräsin, puin ja olinkin jo passissa tuota pikaa. Kello näytti 6:40 ja hämärä alkoi väistyä valon tieltä pikku hiljaa. Passin valitsin "risteyksen" sellaiselta puolelta, jossa olin tuulen alla. Itseasiassa tästä täytyy vielä sen verran mainita, että tuuli puhalsi muualla erisuunnasta kuin tuossa risteyskohdassa, joka sijaitsee kallioiden välissä hyvin pienessä "laaksossa", eikä muualla vallinneeseen tuulensuuntaan voinut luottaa vaan asia piti tarkistaa paikan päällä. Nyt kökötin passissa aistit huippuunsa viritettynä pohtien vielä haulikokoani, ampumamatkaa yms. Aikaa kului 2,5h ja valokin oli kuin keskellä päivää, yksikään eläin ei eksynyt luokseni hiippailemaan ja kävinkin mielessä, että olenko sittenkin tuulen väärällä puolella vai olenko rymistellyt liian kovaan ääneen passiin ja säikyttänyt nämä aroiksi sanotut eläimet tiehensä?! Noh, päätin jättää asian tähän ja suunnata mökille takaisin aamupalalle.

Illalla noin 18:00 aikaan hiivin taas paikalle ja jäin väijymään, tällä kertaa noin kaksi tuntia myöhemmin myönsin eläinten ja hämärän voittaneen tämänkin erän. Takaisin mökille ja iltatouhuihin. Ensimmäinen päivä meni ilman havaintoakaan kauriista, mietin jo, onko niillä vain niin hyvä nenä ja minun taitoni sen verran hakusessa vielä, että en tule tässä lajissa hetkeen vielä saalista saamaan.

Toinen päivä (03.10.16) kytiksellä:
Aamupassi jäi väliin kun väsymys vei voiton aamulla, ilta oli mennyt aika pitkäksi enkä millään saanut itseäni ylös sängystä ennen kuin koirani ilmoitti 9:00 aikoihin, että nyt on aika muuten nousta ja mennä aamulenkille. Jotenka kyttäämiseni rajoittui tällä kertaa vain iltameininkiin. Olin taas noin kello 18:00 aikaan väijyssä kun hämärä alkoi ottamaan valtaa. Nyt olin ehtinyt olla noin 30min paikallani kun puskassa rapisi! Sydämeni syke nousi ja otin haulikosta tukevamman otteen. Pienen pajukon takaa näkyi eläin lähestyvän, hetken katsottuani päässäni soi "KAURISPUKKI!" sieltä se liikkui hieman hermostuneesti ja "nytkähteli" noin 3m pituisia pyrähdyksiä ja sitten hieroi sarviaan puun alaosaan ja merkitsi reviiriään. Nyt olin nostanut haulikon poskelleni ja liu'uttanut varmistimen pois päältä, tunsin kuinka adrenaliini yritti vaikeuttaa tähtäämistäni samalla kun tarkkailin pukkia. Se pysyi puiden suojassa hieman yli 10 metrin etäisyydellä ja sen hartialinja oli suoraan minua kohti. Välillä päätään nostaen se kurkisteli ympäristöä hermostuneesti. Katsoin toiveikkaana, että tuosta kun se liikkuu metrin verran sivummalle ja kääntää kylkensä minulle niin pitäisi olla helppo laukaus ja pukki nurin. Tuulta ei ollut nimeksikään tässä tilanteessa ja ilmeisesti ilmavirrat pyörähtivät sen verran, että äkisti pukki nosti päänsä, haukahti varoituksensa ja ampaisi todella nopeasti loitommaksi kääntäen vain selän minulle ja kauriit olivat taas voittaneet, pukki oli kadonnut näkyvistä ja minä jäin laskemaan adrenaliini tasojani yksin metsään. Loppuillasta ei enempää havaintoja tullut ja hieman 20:00 jälkeen lähdinkin takaisin mökille. Tällä kertaa tosin maistelin tilannetta pitkään ja se loi minuun uskoa, nyt olin jo melkein päässyt ampumatilanteeseen ja ainakin nähnyt kauriin, hyvä päivä!

Kolmas päivä (04.10.16) kytiksellä:
Nyt olin heti aamusta virtaa täynnä eilisen pukin näkemisen jälkeen! Hyvissä ajoin siinä hieman aamu kuuden jälkeen hiippailinkin jo hymy suupielissä kohti passia. Olin istunut noin tunnin paikallani kun yhtäkkiä takaatani kuului haukahdus. En voinut uskoa, että kauris lähestyisi minua takaatani, sillä siellä oli vain paljasta kalliota eikä oikein mitään syytä eläimille liikkua. Aloin todella hitaasti kääntyä ympäri ja koitin tihrustaa sivusilmällä missä eläin on, vai onko jo pötkinyt tiehensä. Siellä se kuitenkin näkyi, yksinäinen naaras (tai ainakaan vasaa ei puskan läpi näkynyt). Etäisyyttä oli noin 30metriä ja kauris oli todella varautunut ja haukahteli aina välillä. Tällä kertaa olinkin tuulen päällä ja eläinkin tiesi minun jossain siellä olevan, mutta ei pystynyt ilmeisesti minua paikantamaan sillä se jäi puskan takaa tuijottelemaan ympärille. Yhtä hermostuneena kuin eläinkin puristin taas asetta käsissäni ja toivoin kauriin olevan sen verran utelias, että tulisi kurkistamaan hieman lähemmäs. Noin vartin verran minua kiusattuaan se katosi turvallisemmille maille ja minä jäin kyttäämään tyhjää metsää. Tämän jälkeen ei tilanteita ollut joten lähdin takaisin mökille ulkoiluttamaan koiraani ja mutustamaan aamupalaa. Mainittakoon tähän väliin, että kun koiraa lähdin ulkoiluttamaan niin se vetäsi melkein 2h hirvihaukut, mutta siitä onkin jo oma tekstinsä sekä hieman videotakin aikasemmissa kirjoituksissani.

Nyt oli sitten iltapassin aika!

Iltapassiin menin taas siinä noin 18:00 aikaan, mielessäni eilinen pukki joka liikkui noin 18:30 kyseisellä alueella. Olin ehtinyt juuri asettua jo tutuksi tulleeseen passiini (jostain syystä tuuli kävi aina samasta suunnasta tässä kohtaa, vaikka muualla tuuli mistä tahansa) kun rapina alkoi käydä suoraan edestäni. Paikoilleni jähmettyneenä katselin kuinka emä ja vasa käveli suoraan minua kohti. Emä käveli edellä herpaantuneesti ja säikyin oloisesti pyrähdellen ja vasa seurasi noin 20 metriä sen perässä. Olin ehtinyt nostaa haulikon niitä kohti ja odotin vain niiden tulevan lähemmäs. Kohta emä olikin 10 metrin päässä ja katseli minua suoraan silmiin, yritin katsoa alaspäin ja pysyä aivan paikoillani vaikka jännitys oli kova ja tuntui kuin koko kroppa tärisisi. Vasa oli pysähtynyt noin 35 metrin päähän ja emä lähestyi minua entisestään. Pitkän tutkinnan jälkeen emä oli juuri jatkamassa sivuttain ohitseni kun poistin varmistimen ja äärimmäisen pieni naksahdus kuului. Emä pysähtyi kuin seinään ja alkoi taas tutkailla minua. Varovaisesti se tuli lähimmillään noin neljän metrin etäisyydelle kunnes tajusi jotain mätää olevan tekeillä ja taas haukahdukset kaikuivat metsässä ja parivaljakko lähti hirveää vauhtia menemään. Vasa pysyi kokoajan naama minua kohti ja kaiken lisäksi ampumaetäisyyden ulkopuolella joten ampumaan en päässyt. Uusimman lain (25§ "Japaninpeuran, kuusipeuran, metsäkauriin, muflonin, valkohäntäpeuran ja saksanhirven naaras, jota saman vuoden jälkeläinen seuraa, on rauhoitettu syyskuun 1 päivästä syyskuun viimeistä lauantaita edeltävään päivään.") mukaan ilmeisesti emän ampuminen vasalta ei ole enää laitonta, mutta eihän tuossa ole mitään järkeä, joten molemmat jatkoivat elämäänsä.

Noin kello 19:20 kun hämärä alkoi jo olla siinä rajoilla onko järkeä enää jatkaa, niin näin samalta suunnalta liikettä mistä emä ja vasa olivat tulleet aikaisemmin. Aikaisemmasta kokemuksesta "viisastuneena" poistin varmistimen ja nostin aseen poskelle kun näin, että kyseessä oli kaurispukki! Se käveli itsevarmoin askelin minua kohti suoraan edestä vailla hermostuneisuutta, joka oli emällä ollut valloillaan. Nyt arvelin laukauksen olevan lähellä, vielä 10 metriä lähemmäs ja laukaisisin. Pukki jatkoikin tuloaan ja kaiken lisäksi käänsi kylkensä minulle, vain yhden puun ohi ja "PAM". Laukaus oli lähtenyt ja pukki kaatui samantien maahan. Etäisyyttä oli ollut noin 15 metriä ja pukki kaatui suorilta jaloilta maahan, pomppasin pystyyn ja lähdin etenemään kohti eläintä. Hieman lähemmäs päästyäni katsoin, että kyljellään makaa, mutta hieman vielä sätkii (oliko sitten kyseessä perinteinen hermojen ja refleksien aiheuttama liike vai ei niin en tiedä), joten päätin ampua päähän vielä lopullisen laukauksen ja tämän jälkeen liikekkin loppui. Ensimmäinen saalis oli tullut, eikä hetkeäkään liian aikaisin, 20min myöhemmin olisi joutunut jättämään ampumatta hämärän takia.

Elämäni ensimmäinen kauris.

Seuraavaksi leikkasin henki- ja ruokatorven poikki ja otin pukin kantoon ja lähdin mökille suolestamaan saalistani. Sisukset poistettuani jätin nahan vielä päälle ja nostin riippumaan yön yli, siitä jatkaisin seuraavana aamuna.

Tähän väliin haluan näyttää, että 3,5mm haulit ovat täysin sopivia tähän lajiin ainakin niin pitkään, kun ampumamatkat pidetään fiksuina. Joten tästä kaikki yli 6mm haulien suosittelijat voivat katsoa kuinka nuo 3,5mm "riittämättömät" haulit lävistävät kylkiluut ja keuhkot totaalisesti kun niitä käytetään oikein. Elikkäs seuraavissa kuvissa osumapuolen kylki sisältäpäin sekä keuhkot:

Ympyröidyt kohdat ovat osumia, luuhun osuessa mennyt läpi.

Keuhkot 12/70 3,5mm 36gr latauksella ammuttuna.

Neljäs päivä (05.10.16) kytiksellä:
Tämä aamu alkoi erilailla. Päätin hoitaa ensin lihan käsittelyn ja sitten vasta lähteä metsään kun ensin hommat on hoidettu kunnialla loppuun saakka. Otin taljan pois ja suolasin sen merisuolalla huolellisesti, jotta pysyy kunnossa jatkojalostusta varten. Tämän jälkeen paloittelin ruhon niin, että erillisiä paloja tuli seuraavasti: Kaikki jalat kokonaisina (paitsi poistettu hieman luuta tottakai) ja tämän lisäksi fileet ja entrecote itsenäisinä paloina. En jaloista alkanut erikseen paisteja kaivamaan irralleen, sillä ne ovat kuitenkin sen verran pienet, että tulen valmistamaan jalat kuitenkin kokonaisina juhla-aterioina.Kyljissä ei ollut oikeastaan mitään syötävää ihmisille, joten paloittelin kyljistä ja selkärangasta koiralle omaa ruokaa. Pään otin myös talteen, jotta saan siitä trofeen tehtyä, täytyyhän ensimmäiset sarvet saada esille! Täytyy tähän väliin sanoa, että takajalat olivat aivan valtavat! Ja ulkofileetkin isommat kuin osasin odottaa. Nyt kun ruho oli käsitelty ja lihat paloiteltu ja putsailtu niin aloin miettimään illan jahtia, päätin vielä mennä katsomaan.

Lähdin tuttuun tapaan liikkeelle 18:00 aikaan ja menin passiin. Olin ehtinyt passissa olla noin puoli tuntia kun edestä juoksi kauris suoraan kohti, yksinäinen naaras! Se juoksi hieman ampumaetäisyyden ulkopuolelta ja ennen kuin olin ehtinyt tätä harmitella, näinkin kuinka pukki juoksee sen perässä. Pukki tosin ei osannut valita yhtä hyvää juoksulinjaa kuin natu vaan juoksi sopivalle etäisyydelle ja nopeasti vedin liipaisimesta seuraten samalla kaurista ja pukki tippuikin välittömästi maahan natun juostessa entistä kovempaa karkuun. Toinen saalis oli tullut, saman kokoinen pukki kuin edellinenkin. Pukki ei nykinyt maassa vaan oli täysin eloton välittömästi.


Pakkasin tavarani ja kauriin kantoon ja suoritin samat toimenpiteet kuin edellisellekkin, eli suolet ja sisukset (näistä talteen otin sydämen, maksan, munuaiset ja pernan, joista pernan keitän koiralle ja loput ihmisille) irti ja yöksi riippumaan.

Illalla kun olin valmis, päätin, että pukkeja en ole enää ampumassa, vaan seuraava tulisi olemaan yksinäinen natu tai sitten vasa, näistä vasa vielä mieluummin. Päätin myös, että lähden seuraavana päivänä kotiin vaikka mitään ei enää tulisi, mutta aamupassissa pitäisi käydä kuitenkin vielä koittamassa.

Viides ja viimeinen päivä (06.10.2016) kytiksellä:
Heräsin virkeänä ja lähdin passiin ollen siellä noin 6:30, ehdin hyvin asettua mukavasti makuulleni puun juureen passiin. Hieman ennen seitsemää kuulin rytinää takavasemmaltani ja käännyin hitaasti katsomaan josko sieltä olisi kauris tulossa käymään, yllätyksekseni huomasin kuinka hirvi söi aamupalaa noin 30 metrin päästä minusta eikä minusta välittänyt laisinkaan, toisin sanoen maastoutumiseni toimi hyvin. Noin 7:05 edestäni lähestyi kaksi kaurista levollisesti kävellen, emä ja vasa, ne pysähtelivät välillä syömään ja liikkuivat pikku hiljaa minua kohti. Tällä kertaa emä tuli noin 15 metrin päästä ja vasa seurasi lähempänä perässä. Hirvi rasahteli ja piti meteliä edelleen vieressä ja varasti kaiken huomion minulta. Kauriit olivat yllättävän levollisesti vaikka tiedostivatkin hirven olevan lähellä. Sitten vasa asteli noin 15 metrin päähän minusta ja käänsi kylkeään samalla kurkottaen maasta jotain kasvia suuhunsa. Tähtäsin rauhassa lavalle ja puristin liipaisimesta, vasa tumpsahti kumoon ja käänsin jo piipun suun kohti emää joka yhä katsoi vieressä. Hetken aikaa ehdin tähdätä ja pohtia, sitten laskin piipun ja samalla hetkellä emä lähti juoksemaan pois. Olin onneksi tullut tulokseen, että ei niitä voi loputtomasti verottaa eikä ole mitään järkeäkään ampua enempää kuin olin jo saanut. Nyt kun melkein viikko on kulunut tästä, olen entistä varmempi, että oli hyvä päätös jättää ampumatta tuota emää.

 Saaliiksi päätynyt vasa oli sitä mitä olin lähtenytkin hakemaan aamusta, kaiken lisäksi tämä sattui olemaan naaras, joten tuli valittua hyvä yksilö. Taas kauris kantoon ja kohti mökkiä, sitten suolestus ja riippumaan ja sitten alkoikin molempien ruhojen käsittely. Ensin taljat irti ja suolaan ensimmäisen taljan päälle, jonka jälkeen alkoi paloittelu jonka hoidin samallailla kuin ensimmäisenkin.

Loppuun vielä muutama sana/vinkki.
Haulikko on erittäin kelvollinen ase kauriin metsästykseen. Jos saaliin määrän maksimointi on tärkein asia, niin haulikko ei ole valintasi (kiväärillä ei olisi tullut etäisyys rajoitteeksi osassa tilanteissa). Myöskään en suosittele haulikkoa jos kyttäyspaikka on erittäin suuri alue, jolla ei ole helppoa ennustaa mitä reittejä ja kuinka läheltä kauriit tulevat. Jos valitset haulikon, niin pidä ampumamatka hillittynä ja jätä ampumatta liian kaukana kulkevat eläimet, itselläni toimi todella hyvin tuo, että tarkistin etäisyydet etukäteen ja oli selvää milloin voin ampua ja milloin en, suosittelen! Jos haluat siis ampua pidemmälle niin ota se kivääri käteesi (ja muista, että tällöin täytyy olla vähintään kaurisammunta ammuttuna, mutta myös hirvi-/karhumerkki ajaa asian). En voi ampumakohdasta sanoa muuta kuin, että etulapa toimii todella hyvin, netissä paljon puhutaan myös pää/niskalaukauksista, mutta itse pelaan mieluummin varman päälle aiheuttamatta haavakoita, en tietenkään väitä, että pää/niskalaukaukset eivät toimisi, mutta niistä minulla ei ole eikä tule kokemusta, selviän hyvin näin. Mielestäni 3,5mm haulikoko toimi ainakin itselläni todella hyvin, voin hyvin mielin suositella, kannattaa tosin yhtälailla kuin kaikessa haulikkometsästyksessä niin olla kokeillut kuinka kyseinen patruuna käy haulikossasi.

Omat kokemukset rajoittui aamu-/iltahämärään ja silloin niitä kyllä eniten myös ainakin meilläpäin liikkui. Aurinko nousi noin 7:30 ja laski noin 18:50 mökillämme. Metsässä alkoi nähdä noin 6:40 ja liian pimeää tuli noin 19:30 ja tuntui kuin paras aika olisi ollut noin 1,5h valoisan alusta tai 1,5h ennen liian pimeää. Eli karkeasti sanottuna 40min ennen ja jälkeen auringonnousun tai -laskun.

Naamionnista vielä, mitään super naamiointia ei ollut tarpeen värkätä, mutta äänettömyys kunniaan! Pieni varmistimen pitämä ääni vaikka sitä kuinka hiljaa yritin hanska kädessä tukahduttaa olemattomiin oli yhdellä kerralla liikaa. Ihoa minulta ei näkynyt, mutta toisaalta, en myöskään kokeillut haittaisiko se, todennäköisesti haittaisi ainakin isommissa määrin näkyvänä.

Vaikka metsäkauriin metsästys on vapautettu luvista, täytyy kuitenkin jokaisesta kaadosta tehdä ilmoitus seitsemän vuorokauden kuluessa! Helpoiten tämä tapahtuu oma.riista.fi-sivuston kautta.

Sitten kenties se kaikista tärkein (ampumamatkan jälkeen) eli hieman kirjallista tietoa, joka ainakin itselleni tuli tarpeeseen kun tutustuin tähän kauniiseen eläimeen. Tässä on muutama linkki jotka itse koin tarpeelliseksi:
http://riista.fi/game/metsakauris/ sieltä aivan perustiedot sekä muutama mielenkiintoinen video sekä metsästysajat.
http://riista.fi/julkaisut/oppaat/  Erittäin kattava opas löytyy sivun ylälaidasta nimellä "Metsäkauris-opas" suosittelen.

Jos jotain kysyttävää ilmenee niin vastailen mielelläni kommentteihin osaamiseni rajoissa.
Haluan myös loppuun mainita, että mökki sijaitsee Kirkkonummen saaristossa, jossa metsäkauriita on todella paljon. Tämä maininta vain siksi, ettei kukaan ajattele minun kaataneeni kolmea kaurista esim. Oulun korkeudella jossa kauriit ovat vasta saamassa jalansijaa. Sekä sen, että metsäkauriin metsästys haulikolla oli yllättävän jännittävää ja kutkuttavaa touhua, jokaisen pitäisi kokeilla!

Jämtlanninpystykorvan hirvihaukku video

Noniin, nyt viimein aikaa koneella pyörähtää enemmän ja lisätä video tuosta tapahtuneesta!

Elikkäs koiralla oli haukussa emä sekä yksi vasa, videolle en ikävä kyllä saanut koiraa kunnolla näkymään kun aina tuntui olevan joko hirven takana tai sitten sen verran etäämmällä, että jäi puun taakse. Toisessa videossa kuitenkin koiran näkee vasemmalla puolella hirveä, vaikkakaan ei toki esteettömästi kun tuntuu pajukkoa olevan edessä sopivasti..

Jämtlanninpystykorvan hirvihaukku

Taas oli hyvä päivä olla koirallinen metsästäjä! Olin mökillä (jossa en kuulu metsästysseuraan) enkä täten saa hirveä siellä metsästää, mutta kun koira oli siinä mukana ja omia maita on sen verran paljon niin päätin päästää koiran hieman jaloittelemaan. Sehän meni ja löysi hirvet jotka saikin stopattua noin 100metrin matkan päähän jossa sitten alkoi taas haukku, itsehän olin varmasti enemmän innoissaan kuin koira, sillä en todella uskonut sen löytävän tästä omalta tontilta mitään. Haukku siirtyi alussa kävelyvauhtia noin 30min ajan ja noin 300m matkan verran, kunnes se lukkiutui yhteen paikkaan. Kun haukkua oli kestänyt yhteensä tunnin verran niin päätin lähteä katsomaan varovaisesti paikan päälle, ensimmäistä kertaa tälle omalle pennulle. Hiippailin tuulen alta paikalle ja katselin noin 50m päästä pajukon läpi, kyllä, sielä oli emä ja vasa. Koira haukkui välillä kaukaakin (20m) ja välillä hakeutui melkein iholle asti, minkä tosin emä otti todella viileästi ja jatkoi syömistään.Vasa sen sijaan otti välillä jalat alleen ja tässä vaiheessa koira jätti emän rauhaan ja lähti tähän juoksuleikkiin mukaan, ne tekivät sellaisen 50m lenkin ja päätyivät emän luokse takaisin, näitä lenkkejä ehdin kolme todistaa katsellessani. Päätin hiipiä vielä lähemmäs josko videota/kuvia saisin kännykällä napattua tästä tähän mennessä pisimmästä haukusta. Pääsinkin todella lähelle ja aloin taltioimaan videota ja kuvia, näitä lisäilen kunhan saan hieman enemmän aikaa, eli toisinsanoen palaan kotiin takaisin. Tässä puuhastellessani ja emää ja koiraa kuvatessa vasa olikin huomaamatta kävellyt noin 10m päähän minusta ja tuijotti tiukasti minua puolen minuutin ajan. Tämän jälkeen se otti jalat alleen ja emä lähti perässä koira kannoillaan. Ne etenivät noin 100m ja koira sai pysäytettyä uudestaan. Siellä jatkui haukku vielä noin vartin verran jonka jälkeen vasa otti ja lähti ja koira lähti perään, tässä vaiheessa itse kävelin sinne missä haukku oli lakannut ja kun olin seisonut noin 10min niin emä saapui samalle paikalle vasaa kutsuen ynähdellen.

 Menin itse kuusen taakse ja tarkkailin mitä tapahtuu. Koira oli ajamassa vasaa takaa kaukana ja päätinkin kokeilla hirven kutsumista kun kerta oli emä siinä minulle ääniä opettamassa. Tein kolmen äänen sarjan ja tarkkailin emää, se käänsi pään minua kohti ja koitti katsella mitä sielä on. Tein toisen kolmen äänen sarjan ja tässä vaiheessa emä alkoi vastata minulle ja käveli suoraan kohti. Noin 5m päässä oli pakko tulla puun takaa esiin kun alkoi hieman jännittää tuo tilanne ja tottakai emä lähti karkuun. Mutta täytyy myöntää, yllättävän helpolta tuo äänen tekeminen tuntui kun kylmiltään ikinä sitä opettelematta sain emänkin huijattua (ehkä tähän vaikutti sen huoli vasastaan). Kun koira ei vasaa saanut pysäytettyä ja alkoi tulla jo hieman pimeä niin päätin kutsua koiran pois, viheltelin hetken aikaa ja sieltähän se täynnä intoa saapuikin. Haukkuaikaa kertyi yhteensä 1h55min, mikä oli mielestäni todella hyvin. Sääli että tämä tapahtui tällä mökillä, jossa ei ampua voinut, mutta onneksi silti tapahtui!

Muutaman videon sain lisättyä nyt myös tästä, ne löytyvät täältä.

Metson metsästys, kanalinnustus jatkuu!

Noniin, hetkeksi aikaa olin kanalintujahdin katkaissut kun koin tärkeämmäksi saada tuota koiraa koulutettua hirvelle ja saada sille tuloksia tällekkin kaudelle. Samana päivänä kun koiralleni sain tämän kyseisen haukun jossa pannastakin akku loppui niin vein koiran takaisin mökille ja lähdin itse kanalintuja jahtaamaan, haaveissani metson metsästys.

Metsoja oli nyt näkynyt tällä reissulla metsässä liikkuessa / autolla ajaessa jopa enemmän kuin teeriä, joten päätin ottaa mukaan kiväärinkin tälle reissulle selkään ja lähteä kiertelemään hakuuaukeiden ympäristöä toivoen sieltä lintua löytyvän. Muutaman tunnin taivallettuani en ollut nähnyt ensimmäistäkään lintua ja ajattelinkin siirtyä hieman eri paikalle yhden vaaran toiselle puolen. Vaaran yli kulkee sähkölinjat joiden alus on hakattu puista kokonaan joka tekee siitä miellyttävän helpon kävellä, joten päätin suunnata sinne ja taivaltaa siitä nopeasti päämäärääni. Kuitenkin kun olin päässyt linjojen alle ja ehtinyt kävellä noin 100m niitä pitkin, huomasin rinteessä liikkuvan jotain mustaa. Painuin äkkiä maahan kannon taakse ja laskin haulikon käsistäni samalla kiväärin selästä käteen sujauttaen. Säädin kiikarin 10x suurennokselle ja aloin haravoimaan rinnettä. Hetken aikaa makoiltuani ja tilannetta tutkittuani sydän pompahti! Siellähän ukkometso hypähtelee rinteessä hieman edestakaisin pyrstö pystyssä ja esiintyy kuin ei välittäisi siitä mikä/kuka sen näkee. Hiljaa latasin kiväärin ja otin linnun ristikon keskelle, etäisyyttä oli hieman yli 100 metriä ja tälle matkalle ei tarvitsisi ottaa huomioon luodin lentorataa vaan tähtäyspiste olisi käytännössä osumapiste. Kiväärinä toimi siis 30-06 Sako A7 jossa kokovaippainen rangepaukku piipussa. Hieman edessä oli risuja ja jouduinkin odottamaan, että metso hyppäisi hieman sivummalle jolloin olisi suora linja eikä riskiä epäonnistumisesta ainakaan ulkopuolisista tekijöistä johtuen. "NYT!" Kuului pääni sisältä ja puristin liipasimen pohjaan. Laukauksen jälkeen kiikarin läpi näkyi kuinka osuma oli tullut ja metso pyörähti rinteessä pari kertaa päätyen kiven taakse, onnistumisen tunne oli todella suuri, mutta samalla mieleeni palasi ajatus siitä, kuinka välillä kanalinnut ottavat jalat alleen ja lähtevätkin juoksemaan karkuun hyvänkin osuman jälkeen, josta et olisi niiden ikinä uskonut selviävän. Jäin siis paikalleni vielä hetkeksi makaamaan ja tutkailin tilannetta kiikarin läpi, muutaman minuutin kuluessa en kiven miltään puolelta nähnyt mitään liikettä joten päädyin metson olevan edelleen siellä. Lähdin kävelemään rivakasti kohti oletettua saalistani haulikko kädessäni ja kivääri takaisin selkään laitettuna. Kun olin päässyt noin 50 metrin päähän niin hakatun alueen laidasta samalta etäisyydeltä lehahti kaksi koppeloa lentoon, ne olivat ilmeisesti olleet kokoajan puussa katsomassa tätä showta enkä ollut niitä huomannut kun oli niin suuri kiihko tuosta ukkometsosta! Vielä lähemmäs käveltyäni joku iso lintu pomppasi hieman kauempaa maasta vielä ja katosi puiden taakse, en vieläkään nähnyt ampumaani lintua ja aloinkin miettiä oliko se nyt hemmetti jotenkin selvinnyt ja lähti nyt karkuun!? Rivakasti perille päästyäni kuitenkin pelkoni hellitti ja totuus paljastui! Ukkometso makasi komeasti maassa paikallaan, yksi hienoimmista tunteista tähän astisen metsästysurani aikana, viimeinkin tuo oli saavutettu, ensimmäinen ukkometso!

Tutkailin hieman linnun kokoa ja sehän oli oikein kunnioitettavan kokoinenkin, päätin, että tämä riittää tältä päivältä linnustuksesta sillä eihän saa ruveta liian ahneeksi. Osuma oli tullut suoraan jalan ja ruhon liitoskohtaan ja lävistänyt siitä koko linnun tullen samaiselta kohdalta toiselta puolelta ulos, eli onneksi olin välttynyt samassa myös osumasta rintafileisiin mitä hieman pelkäsin kun kiväärillä ammuin. Suolestin linnun ja nostelin sisuskalut puuhun, ettei koirat liikkuessaan herkuttele niillä, sydämen tosin otin tottakai mukaan (monet ottavat myös maksan, mutta itse en ole oikein maksa-ihmisiä). Mökille takaisin päästyäni laitoin linnun riippumaan ja samalla punnitsin sen, ilman sisuksia painoa näytti olevan 3,9kg eli siis todella hyvän kokoinen kaveri.

Myöhemmin paloitellessani lintua jouduin jaloista hieman lihaa veistämään pois osumakohdasta, mutta aika pienillä lihahävikeillä selvisin tällä kertaa, ja ne rintafileet, ne olivat todella suuret! Laitan lihoista myöhemmin kuvia tulemaan kun niistä ruokaa alan laittamaan, tällä hetkellä ne ovat pakastimessa vakuumissa, joten niistä ei paljoa kuvia ole järkeä laittaa.

Kanalinnun metsästys jatkuu, mikä haulikoko kanalinnulle

Kohtuullisen hyvin alkaneen kanalintukauden avauksen jälkeen tuli lähdettyä uudemman kerran iltametsälle, tällä kertaa suunnaksi valikoitui tuollainen vanhempaa ja hieman avarempaa metsää oleva palsta, jossa suo oli keskellä ja tämä mukavasti käveltävä ja helpommin ammuttava metsä kiersi tätä. Usein metsoa ja teertä hakiessa on hyvä valita tämän tyyppinen metsä, sillä näissä paikoissa itse olen näihin lintuihin eniten törmännyt (näissä metsissä on usein marjaa todella paljon ja sitähän linnut tuppaavat syksyisin syömään ennen kuin lumet tulevat maahan). Alku oli taas samanlaista kuin aikaisemminkin, lintuja ei pomppinut kaukaa eikä läheltä, mutta maasto oli vain niin lupaava, että oli pakko jatkaa. Noin kolmen tunnin kävelemisen jälkeen ensimmäinen lintu pöllähti ylös, se lähti metsäautotieltä noin 60metrin päästä minusta ja liitelikin sitten samantien puulinjan yläpuolelle ja katosi näkyvistä, kävelin metsästä tielle katsomaan josko näkyisi lintujen jätöksiä ja täten itselle osoittaisin ja motivoisin itseäni, että täällä todella on lintua kun kyseessä oli aivan uusi alue minulle. Jätöksiähän löytyi paljon, niin teeren kuin metsonkin, liiloja pötköjä jotka olivat siis mustikan värjäämiä, hyvä merkki! Painuin takaisin metsän puolelle ja lähdin suuntaamaan kohti kauemmas lentänyttä uros teertä, tai ainakin sen suuntaan. Puolen tunnin kävelyn jälkeen tiheän kuusen tyvestä pomppasi kaksi naaras teertä ilmaan ja toisen niistä sainkin ensimmäisellä laukauksella tiputettua, mutta kun aloin tähdätä toista niistä niin se olikin ehtinyt jo sen verran etäälle ja lensi ikävästi viistosti puiden takana että laukausta oli turha yrittää. Aloinkin etsimään tippunutta lintua, olin hyvin varma, että osuma oli ollut hyvä ja saalis oli tullut, mutta linnun löytäminen ei ollut helppoa. Mietin tarkkaan mistä kohtaa olin ampunut ja missä kohdassa lintu oli ollut kun siihen osuin. Kävelin ristiinrastiin edestakaisin järjestelmällisesti aluetta millä epäilin linnun olevan, mutta lintua tai edes sulkia ei näkynyt missään, jatkoin etsintää ja ensin löysin haulikupin joka oli hieman sivummalla kuin ajattelin, toki haulikuppi lentää hieman sivuun eikä suoraan laukauksen suuntaan, mutta päätin ottaa siitä suuntiman ja haravoida hieman sivummalta kun ei aikaisempi etsiminen ollut tuottanut tulosta. Lopulta lintu löytyikin maasta mustikkavarpujen seasta, usein naaras linnut ovat vaikeampia löytää maastosta, sillä ne todella sulautuvat sinne hyvin ollessaan paikallaan. Teeri oli hengetön ja saalis oli tullut!

Tässä vaiheessa ilta alkoi olla jo sen verran pimeä, että päätin ottaa teeren vain saalispussiin reppuuni ja lähteä takaisin kohti autoa, minne oli matkaa kuitenkin vähintään tunnin kävely. Paluumatkalla joku lintu pöllähti kauempaa ilmaan, mutta oli jo liian pimeää ampua ja etäisyyskin aivan liian pitkä. Joten saaliiksi tuli tämä yksi naaras teeri, johon olin hyvin tyytyväinen, nyt puuttui enään se metso niin olisi tälle kaudelle jo koko kolmikko koossa mitä täällä päin tulee ammuttua. Riekko kun on rauhoitettu ja esiintyy hyvin harvalukuisena.

Oma kanalinnustus ei ole sitä maailman tehokkainta kun tyylinä on vain lähteä metsään etsimään pomppulintuja, mutta omasta mielestäni silti yksi mukavimmista jahtimuodoista, suosittelen vahvasti kaikille ottamaan haulikon käteen ja suuntaamaan vanhoihin avariin metsiin, joista löytyy hieman isompia kiviä, kumpuja ja etenkin katajikkoja ja pienempiä tiheitä kuusia. Useimmiten linnut lähtevät jonkun näkösuojan takaa tai juuresta liikkeelle kun metsässä kävelee, joten ase kannattaa pitää erityisen valmiina siinä vaiheessa, kun lähestyt metsässä aluetta, jossa näitä on enempi.

Haulikokona suosittelisin ainakin alkukaudesta pitämään haulikokoa 5, joka on siis tuon 3mm. Sillä voi huoletta ampua niin metsäkanalinnut kuin jäniksetkin, eli toimii lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Loppukaudesta välillä tuntuu, että onko sitten kyse nahan vai sulka/karvapeitteen paksuntumisesta niin voi haulikooksi valita jo hieman isomman, jänikselle, teerelle ja metsolle kenties jopa 3,5mm. Pyytä en kuitenkaan isommalla kuin 5 koon haulilla alkaisi ampumaan, ja tuolla vitosellakin kannattaa antaa pyyn mennä hieman kauemmas ennen kuin ampuu. Olen joskus ampunut pyytä innostuksissani hyvän hiipimisen jälkeen liian läheltä puun oksalta ja siinä ei ole mitään järkeä, saaliista kun ei silloin jää oikein mitään syötävää. Jos haulikoot eivät ole hallussa niin täältä löytyy hyvä taulukko niiden tutkimiseen. Itse muistan haulikoot siten, että 5=3mm ja luvut menevät käänteisesti, eli aina kun haulikoko nousee yhdellä numerolla, pienenee haulin halkaisija aina 0,25mm. Ja tosiaan vielä, mitä pienempi haulikoko, sen enemmän hauleja sinulla on, eli pienemmällä haulien halkaisijalla haulien muodostama "peitto" on suurempi, eli todennäköisemmin useampi hauli osuu kohteeseen.

Jämtlanninpystykorva toinen syksy metsästäen, ikää hieman yli 18kk

Noniin, sitten taas aiheeseen joka on minulta vienyt viime vuoden metsästysajan sekä tältäkin vuodelta jo suuren osan. Eli tietenkin tuon pennun metsä(stys) kokemuksiin. Viime vuodelta käteen jäi hirven kanssa työskentelystä 2 tapausta, toinen todella pikainen ja toinen hieman pidempi. Nyt tänä vuonna tavoitteet ovat hieman korkeammalla, alkaahan tytöllä olla jo ikää hieman enemmän joten voi odottaakin enemmän.

Ensimmäiset metsäreissut menivät löytämättä elukoita ja hakulenkkikin oli vain noin 300-400m linnuntietä suurimillaan, eli ei järisyttävän isoa, mutta ei nyt onneksi aivan jaloissakaan pyörinyt. Olin ehkä hieman toivonut suurempaa hakua jo heti nyt alkukauteen, mutta näillä on mentävä, onhan kaveri vielä pentu. Nopeudessa ei ole valitettavaa, sinne se metsään lähtee hyvää vauhtia ja tämän lisäksi ei juoksentele teitä pitkin ja on helposti ohjattavissa haluttuun suuntaan. Kiinniantaminen sen sijaan oli rasittavan huonolla tasolla, ei meinannut millään antaa kiinni vaan tuli vain katsomaan lähelle, jonka jälkeen lähti taas omille teilleen.

Onneksi sitten noin viidentenä metsäpäivänä löytyi tuoreat jäljet, jolle pääsin päästämään. Näitä jälkiä seurasi noin 1,5km, jonka jälkeen tuli uupumus vastaan ja palasin omia jälkiä pitkin nätisti takaisin. Koira oli tätä ennen ollut metsässä jo noin 3tuntia ja ymmärrettävästi alkoi jo väsyä suojuoksujen jälkeen. Näitä jälkiä ennen oli hakukin jo parantunut, ehkä keskimäärin noin 300-400m edelleen etäisyys, mutta nyt sekaan oli alkanut tulla pidempiä kilometrin juoksuja väliin enemmän. Noh, ei päästy hyödyntämään näitä tuoreita jälkiä sen enempää, vaan otin koiran autoon ja suunnattiin mökille takaisin. Muutaman päivän päästä tästä, löytyi uudet tuoreat jäljet (yksinäisen hirven) ja sinnehän sen päästin taas, tällä kertaa jo hieman illan hämärtäessä. Näistä jäljistä hullaantui todella paljon ja katosikin samantien metsään vauhdin ollessa yli 20km/h lähes kokoajan jäljittäessä. Noin 1,5km päästä löytyikin elukka ja nuo korviahivelevät löytöhaukut kantautuivat metsästä, JES! Ikävä kyllä, sellaisen 3min haukkumisen jälkeen otti hirvi jalat alleen ja lähti painamaan koira perässä ja about 3km seuraamisen jälkeen autotien ylityksen kohdalla koira jätti hirven ja lähti tulemaan takaisin. Koiran tullessa takaisin vuolaat kehut ja ansaitulle ruoalle mökille takaisin.

Sitten tuli muutaman viikon tauko ilman metsää kun olin Helsingissä jälleen, mutta onneksi nyt kanalintukauden avaukseen lähtiessä koira oli luonnollisesti mukana. Koitin jakaa aikaa enemmän koiralle ja hieman vähemmän kanalinnuille. Nyt olimme Kuusamossa ja siellä hirvikanta on huomattavasti parempaa kuin toisaalla jossa aikaisemmin olimme. Kaksi kertaa meni ilman löytöä, hakulenkin ollessa välillä parempaa, välillä huonompaa, ehkä tulee annettua hieman liikaa metsää koiralle kun on rajattu aika mitä voi reissussa olla niin tulee usein hieman väsytettyä sitä liikaa. Mutta sitten kolmannella kerralla tapahtui, päästin koiran irti ja se tekikin ensin muutaman tuollaisen 300m etäisyydellä käyneen lenkin (seisoin siis koiran päästäessä tuolla keskellä alhaalla jossa nuo muutama pienempi lenkki näkyykin). Kun muutama pienempi lenkki oli tehty lähti koira suoraan etelään lenkkiä tekemään, sitten se lähti itää kohti kovalla vauhdilla, mutta kääntyikin nopeasti ympäri (tässä vaiheessa ajattelin edessä olleen linnun) onnekseni se jatkoikin entistä kovempaa länttä kohti ja painoi sitten pohjoiseen jossa numerolla 1. on merkattu mistä hirvi löytyi. Tuon ensimmäisen pätkän etenemiseen meni noin 20min haukkuen sellaista 80-90krt/min. Eli hirvi pysyi rauhallisena tilanteessa, sitten ne juoksivat hetken aikaa ja 2. pätkä oli myös noin 20min pitkä haukkua ja rauhallista 1-3km/h etenemistä, eli nyt oli koira saanut pysäytettyä uudestaan, sitten kuitenkin hirvi jostain syystä päätti lähteäkkin vauhtiin ja ampaisi kovempaa vauhtia. Kun seuraamista oli kuljettu kuvassa näkyvä noin kilometri, niin pannasta loppui akku ja panta kirjautui ulos keskenkaiken. Tämä harmitti, sillä tämä oli tähän mennessä selkeästi kauden paras asia ja nytkö sen akun piti loppua!! Noh, tuosta kuvan ottamisesta jossa siis panta ollut ulkona jo 11min kului vielä sellainen 35min ja sitten koira palasi omia jälkiään pitkin tohkeissaan luokseni tuohon, missä vihreäpallo näkyykin kun olin mennyt jälkiä katselemaan, taas jäljistä päätellen yksinäinen hirvi. Hyvää työtä koiralta ja ensi kerralla otetaan sitten hieman pidempi haukku vielä! Tästä luonnollisesti suuret kehut ja palkinnot koiralle.


Tämän jälkeen ehdin vielä muutaman kerran käydä metsällä koiran kanssa ja hakulenkki oli parantunut huomattavasti tämän viimeisimmän hyvän kokemuksen avulla. Nyt koira lähtee huomattavasti pidemmälle ja alkaa jo muistuttaa hieman aikuista koiraa.. Kenties muutama hyvä kokemus vielä metsästä ja voidaan alkaa miettiä kaatoa! Toivottavasti sama into hakulenkkeihin säilyy vaikka nyt kaupungissa olemmekin taas välissä, sisaruksista mainittakoon väliin, että sielä on muutamalle jo viime syksynä saatu kaatoja aikaiseksi ja yksi on karhuakin jo ehtinyt  haukkua parin tunnin ajan. Kaikki sisarukset ovat hirviä haukkuneet ja sen verran mitä itse olen ymmärtänyt, niin kaikki on sangen tyytyväisiä olleet koiriinsa.

Tällä hetkellä säkää on noin 59cm ja painoa tuon 26-27kg, eli aika laihassa kunnossa on pidetty, mutta etenkin näin kaudella on mielestäni hyvä aloittaa laihemmalla koiralla joka jaksaa juosta kuin ylipainoisella liian raskaalla. Toki nyt kun juoksemaan pääsee pitkiä päiviä niin ruokaa annetaan tuplamäärä melkein normaaliin nähden. Kuvan koirasta lisään kunhan ulkona saan otettua hyvän.

Sorsastuksen avaus 2016

Eli oli aika taas potkaista metsästyskausi käyntiin alkavalle syksylle tuttuun tapaan sorsastamalla, kun kyyhkyjä ei paljoa lentele omien metsästysmaiden tienoilla. Tänä syksynä sorsastukseni tulisi olemaan aika pienessä osassa, sillä samaan aikaan kun sorsastus alkaa, alkaa myös tuon pentu jämptin koulutus taas metsässä, mutta siitä lisää omassa osiossaan. Kuitenkin nyt oli muutama ilta ja muutama aamu aikaa väijyä sorsia, päätin laittaa kaaveet lähelle mökkiä niemen kärkeen jonka vieressä oli hyvä matala lahti, jossa sorsat viihtyvät. Tällä kertaa en ollut myöskään perinteisellä aloitusjärvellä jossa olen tottunut sorsastuksen aloittamaan, joten vesistön ja lintujen tuntemus ei ollut aivan samalla tasolla kuin aikaisemmin.

Ensimmäinen ilta ja aamu menivätkin lähinnä maisemia ja auringonlaskua/nousua ihaillessa, muutamat heinurit ja haapanat lentelivät ohitse, mutta liian kaukaa ja tuntuivat olevan todella aralla tuulella eivätkä kiinnostuneet kaaveista laisinkaan. Kaksi ensimmäistä 1,5h kyttäystäni menivät siis asetta laukaisematta. Kolmannella kerralla kun menin passiin iltalennolle, niin otinkin jo enemmän evästä mukaan ja nautin kahvia ja pullaa keskellä pajukkoa hyvässä piilossa. Olin ehtinyt olla noin 20minuuttia pusikossa, kun oikealta puoleltani ui haapana suoraan kaaveita kohti, ikävä kyllä lintu tuntui pysyvän kokoajan tiuhan oksaston toisella puolen enkä pystynyt nostamaan haulikkoa siihen suuntaan huomaamattomasti. Kun olin viitisen minuuttia seurannut tätä lähemmäs ja lähemmäs lipuvaa lintua niin selkäni takaa kävi hieman tiukempi tuulen puuska jolloin heilautin haulikon pajukon oksien läpi ja sain haapanan tähtäimeen. Olin veden pinnasta ehkä vain noin metrin verran ylempänä jolloin usein ampuessa vedessä olevaan lintuun käy huonosti eikä lintu välttämättä jää siihen. Nyt kuitenkin lintu oli jo noin 20m päässä ja saaliin saaminen tuntui varmalta, mutta varauduin kuitenkin tyhjentämään molemmat piiput tarvittaessa. Ensimmäisen laukauksen jälkeen haapana pyörähti samantien selälleen ja pysähtyi siihen, vuoden 2016 ensimmäinen saalis oli tullut!

Kävin linnun noutamassa talteen veneellä ja menin pajukkoon takaisin istumaan ja suolestamaan saalistani. Kun olin hommat hoitanut ja istunut noin 30minuuttia niin salaman nopeasti kuulin "Kvaak Kvaak" ja samalla vasemmalta puoleltani minne en niin hyvin nähnyt lensi sinisorsa noin 3m päästä minusta ja sujahti yhtä nopeasti oikealta ohi, itse hölmistyneenä ja kiroten olin hämmentynyt siitä, kuinka se noin pääsi yllättämään ilman, että kunnolla edes haulikkoa ehdin nostaa, saati ampua. Tämä heinuri pääsi siis turvallisesti iltaruokapaikalleen eikä edes ikinä saanut tietää, että mitään uhkaa edes oli. Tämän jälkeen ei juuri tapatumia ollut, kauempaa lensi jonkun verran lintuja, mutta ei fiksulta etäisyydeltä yhtäkään niimpä päätin tarpeeksi hämärän tultua lähteä mökille takaisin perkaamaan saalistani loppuun.


Haapana kun on sen verran pieni lintu, niin siitä kotiin viemisiksi olen tavannut ottaa rintafileet vakuumiin ja jaloista ja ruhosta voi keitellä liemen jo mökillä. Rintafileet päätin tällä kertaa ottaa talteen nahkoineen, eli edessä oli sulkien nyppiminen. Sain rinnan hyvin paljaaksi ja näytin sille vielä hieman liekkiä, jotta palaa loputkin epäpuhtaudet pois pinnasta ennen vakumointia. Itse fileet lähtevät helposti veistä hieman apuna käyttäen irti kun aloittaa perkaamisen rinnan keskeltä luun kohdalta. Täytyy fileiden irroituksesta tehdä seuraavalla kerralla ohjeet, mutta nyt tyydyn esittelemään vain lopputulosta kuvan kera.

Kanalintukauden avaus, pyyn metsästys

Nyt on tullut taas aika avata kanalintukausi! Mielestäni yksi mukavimmista kausista syksyssä ja metsässä kulkeminen haulikon kanssa maasta pöllähtäviä lintuja etsien on mukavaa vaihtelua sorsien kyttäämiselle. Itsellä ei lintukoiraa ole, joten metsässä saa usein kulkea useammankin kilometrin ennen kuin lintua saa saaliiksi.

Tänään aamulla (10.09.) hieman kello kuuden jälkeen lähdettiin kaverin kanssa metsään jahtaamaan metsoa, joka oli tuossa lähialueella pyörinyt useamman päivän ajan, aamuin illoin. Matkalla paikalle muutama teeri oli ojassa tien vieressä eli ainakin joitakin lintuja oli liikkeellä vaikka olikin sateinen sää, jolloin ainakin omilla kokemuksilla voin sanoa, että linnut eivät liiku samaan malliin kuin paremmalla säällä. Tällöin tosin usein on päässyt lintua lähemmäksi kuin sateettomalla säällä kun tuntuvat nököttävän loppuun asti maassa, onhan sitä välillä kävellyt linnun vierestä ohi huomaamatta ja siipien humina onkin kuulunut 20 metrin päästä takaa sieltä mistä juuri on itse tullut.  Noh, pääsimme paikalle ja suuntasimme haulikoiden kera metsään. Puolentoista tunnin kävelyn aikana ei yhdestäkään linnusta ollut näkynyt tai kuulunut mitään, mutta sitten onni muuttui. Läheltä välistämme pöllähti useampi pyy ilmaan ja kaverini saikin välittömästi kaksi niistä alas, tämän jälkeen minun puolelle kääntyi yksi jonka sain saaliiksi. Kun sitten lähdimme noutamaan lintuja niin vielä yksi hyppäsi ilmaan jonka sitten sain vielä tiputettua. Saaliiksi siis ensimmäisen kahden tunnin aikana neljä pyytä yhteensä, loistava avaus kanalintukaudelle!

Menimme tottakai myös myöhemmin illalla koittamaan, josko sama hyvä onni jatkuisi, tällöin tosin valitettavasti vedimme vesiperän emmekä saaneet muuta kuin märät sukat ja useamman kilometrin metsää, hienoja maisemia kylläkin!

Pyyn metsästyksestä sen verran vielä, että kun pyyn näet lennähätävän joko maasta tai puusta ilmaan niin lähde välittömästi linnun perään, yritä nähdä minne lintu lentää tai laskeutuu. Ne eivät useinkaan lennä hirveän pitkälle vaan sellaisen 30-100m pyrähdyksen, jonka jälkeen usein istuvat puun oksalla paikallaan. Näin ollen pyyjahti onkin erittäin miellyttävää, sillä siinä pääsee koittamaan onko omat lähestymistaktiikat riittävän hyviä saaliin saamiseksi. Kyllähän teertä tai metsoakin voi jahdata näkemisen jälkeen, mutta siinä tulokset ovat selkeästi heikommat kuin pyyn jahtaamisessa, jossa melkeinpä uskaltaisin väittää, että noin 80% nähdyistä pyistä päätyy saaliiksi. Joten tiukasti vain perään kun lintu pomppaa, kyllä ne sieltä löytyvät!


Seuraava päivä (11.09.) menikin sitten sateisessa säässä kävellessä ympäriinsä niin soiden laitoja kuin keskemmälläkin metsää, epätoivon partaalla koitimme löytää teeriä ja metsoja hieman tiheämmistäkin metsistä kuin normaalisti kun eivät kerta olleet "täydellisissä lintumetsissä" tällä kertaa. Koko päivän aikana näimme yhden metson, joka sekin lähti jo aivan liian kaukaa liikkeelle jotta ampua olisi voinut, päivän tuloksena siis pyöreä 0. Aina ei siis voi saada jättisaalista, mutta hauskaa se on vaikkei saalista tulisikaan, kunhan ei liian montaa päivää putkeen niin mene!

2015 Kauden saalistietoa, sorsastus ja karhustus.

Kun koira vei kaiken ylimääräisen ajan niin jäi tänne reissujen päivittelyt väliin täysin. Kuitenkin tuossa koiran koulutuksen ohessa ehdin käydä muutaman kerran sorsastamassa, karhua yrittämässä, hirvimetsällä ja eniten tuli aikaa vietettyä kanalintuja jahdaten.

Tottakai kausi täytyi taas avata klassisesti 20.8. sorsastamalla. Klo 11:40 olimme hiippailleet hyvissä ajoin kytikselle läheisen järven (jossa kaikki muut avauksen aikaan ovat) viereiselle pellolle kun siitä tuppaavat sorsat aina lentämään kun järveltä lähtevät pauketta karkuun. Kaikki vaikutti lupaavalta, mutta kun oli todella kirkas taivas niin myös sorsat lensivät niin korkealta meidän ylitsemme, ettei kukaan meistä päässyt edes laukaisemaan asetta. Ei tarvinut onneksi hirveästi porukkaamme suostutella, että lähdemme jatkamaan pienille lammille etsimään pienempiä parvia. Kävimmekin muutaman lammen, mutta kaikkialla oli aivan hiljaista, päätimme lopettaa sorsastuksen ja lähteä mökille miettimään karhunkaatoa. (Ensimmäinen avauspäivä ikinä kun ei saalista tule, välillä se on kai näinkin avattava kausi).

Karhua tuli sitten yriteltyä muutamat päivät tuosta eteenpäin, mutta kun ei tuoreita jälkiä löytynyt millään, niin silloinhan koira löytää metsästä hirven ja hyviä hirvihaukkuja saimmekin aikaan, tosin tällä kertaa se ei paljon lohduttanut kun ei ollut pentu mukana näissä hommissa. Lähimmäksi karhua pääsimme kun ajoimme autoa pienellä metsätiellä kohti yhden koiran haukkua ja samassa iso karhu juoksi tien yli noin 50metrin päästä meistä. Tietenkään autossamme ei ollut juuri silloin koiraa vaan se oli metsässä haukkumassa hirveä. Hetken aikaa kului ja saimmekin paikalle kaverin koiran, mutta ikävä kyllä koira seurasi muutaman kilometrin ojanpohjaa pitkin ja sen jälkeen kadotti nallen. Mutta tämän jälkeen olen jo paljon lähempänä karhun saamista, enpä ole aikaisempina vuosina edes nähnyt luvallista karhua luonnossa, kyllä se vielä sieltä tulee...

Niinä päivinä kun ei karhulle tullut herättyä epäinhimillisen aikaisin siinä 4:30 aikaan vaan tuli nukuttua hieman pidempään niin olikin sitten virtaa lähteä kouluttamaan pentua tai sorsastamaan, suurta sorsa saalista en kuitenkaan tänä vuonna saanut, sillä kaiken kaikkiaan kohdalleni osui yhteensä seitsemän sorsaa. Kuusi heinäsorsaa ja yksi tavi, täytyy kyllä sanoa, että oli viimeinen kerta kun tavia ammun. Tavi on niin tavattoman pieni sorsa, ettei siitä tule syötävää juuri lainkaan, maksimissaan yhden ihmisen alkupala. Joten mieluummin annan tavien jatkaa elelyä ja keskityn itse ruokaisampiin lintuihin.

Täytyy mainita, että menneellä kaudella tuli ensimmäistä kertaa kokeiltua kiväärillä sorsan hakua. Löysin hyvän pienehkön metsälammen, joka oli jokapuolelta rinteiden ympäröimänä, jolloin pääsin ampumaan tarpeeksi jyrkässä kulmassa alaspäin ja vastarantakin oli tarpeeksi paljasta ja jyrkkää rinnettä jolloin taustan sai tarkistettua helposti ja turvallisesti. Aikaisemmin ei ole tätä muotoa tullut kokeiltua juuri tuon taustan takia, usein rannasta on todella vaikea nähdä vastarannalle saakka, että onko turvallista ampua vai ei. Tällä kertaa oli kuitenkin toisin, hakkuualue oli tehnyt vastarannasta täydellisen avoimen jolloin ei riskiä ollut. Lammella uiskenteli heinäsorsia useampi kappale, hiivin sopivan lähelle ja kävin makaamaan mättään päälle puskan juureen ja aloin katselemaan kiikarin läpi. Aluksi sorsat olivat noin 200m päässä, mutta onneksi ne kiertelivät hieman ympäriinsä lampea ja kun tarpeeksi pitkään odotin, niin sieltä saapui sopivalle etäisyydelle kaksi yksilöä. Ensimmäinen laukaus lähti liikkeelle, mutta yllätyksekseni menikin sorsan yli, olin todella varma osumasta liipaisuhetkellä, mutta toisinpa kävi. Kiväärini on vaimennettu joten ääni ei ollut aivan mahdoton ja lähimmät linnut eivät lähteneetkään lentoon, toisin kuin noin puolet kauempana olleista. Nyt latasinkin äkkiä uudestaan ja toisella laukauksella sainkin osuman. Osuneen linnun vieressä ollut sorsa ei vieläkään lähtenyt karkuun ja sainkin ladattua nopeasti ja kolmannella laukauksella sain toisen sorsan. Tämän paukuttelun seurauksena lähes kaikki linnut olivat lehahtaneet tiehensä, kaukana näkyi kaksi yksilöä, mutta ne olivat turhan pitkällä ja olin saanut jo kaksi joten päätin ottaa veneen ja hakea saaliin talteen. Tästä loistavasta ja omalla tapaa hauskasta sorsastus muodosta tulee varmasti minulle joka vuotinen tapa, aivan erilaista touhua kuin haulikolla sorsan jahtaaminen, en sano, että mukavempaa, mutta erilaista. Kävin tuon ensimmäisen kiväärireissun jälkeisinä päivinä muutaman kerran samaisella lammella vain kivääri mukanani, ja onnistuinkin vielä yhden heinurin sieltä ampumaan. Kiväärillä ammuttaessa sorsaa on osumapinta-ala todella pieni, kun sorsa ui vedessä niin siitä näkyy vain noin puolet korkeudesta, itselleni ainakin tuli useampi ohi laukaus päivien varrella ja selvästikkin täytyy käydä nyt tulevana kesänä radalla hieman aktiivisemmin harjoittelemassa. Sellainen sattuma myös kävi, että vaikka tähtäsin sorsan torsoon, niin jokainen osuma oli kaulassa/päässä, säästyiväthän lihat sentään koskemattomina. Ensi kaudella täytyy kirjoittaa pidempi juttu kiväärillä sorsastamisesta, suosittelen sen kokeilemista jokaiselle!

Ensimmäinen syksy jämtlanninpystykorvan kanssa metsällä.

Noniin, taas on aikaa vierähtänyt ilman, että on täällä ehtinyt käymään! Viime syksy tuntui menevän metsällä todella nopeasti ja tiukalla aikataululla. Pääpaino oli tuon Jämptin pennun metsälle saaminen ja sielä pyöriskely, joten se söi aikaa linnuilta ja jäniksiltä ja oikeastaan kaikelta muultakin. Mutta kyllähän se mukavaa on ottaa termari mukaan ja lähteä metsään istumaan ja antaa pennun tutustua metsään rauhassa ja katsoa kuinka päivä päivältä rohkeus lisääntyy ja lenkit pidentyvät. Elokuussa kun koiran sai päästää ensimmäisiä kertoja metsälle niin tuntui olevan tuollainen 150metriä maksimi etäisyys linnuntietä mitä koira meni ennen kuin sitten ampaisi äkkiä katsomaan, että vielä on mies tallessa kannon nokassa. Onneksi siinä sitten kun tarpeeksi monta kertaa metsään päästiin menemään niin alkoi se lenkkikin pidentyä ja sitten tuossa hieman ennen UV koira meni jo tyhjässä metsässä parhaimmillaan linnuntietä yli kilometrin päähän, tämä tuntui todella hyvältä. Lenkin pidentäminen tapahtui pikku hiljaa ja vaati ainoastaan monta kertaa metsään pääsyä ja malttia itseltä. Kun koira oli vapaana tekemässä lenkkejä niin silloin olin itse paikallaan enkä seurannut koiraa, ettei koira opi siihen että jäljitämme yhdessä eläimiä vaan mieluummin niin, että koira oppii itse omatoimisesti hakemaan ja luottaa minun kyllä löytyvän lähtöpisteestä jos minua alkaa kaipaamaan. Tottakai hieman liikuskelin paikallani kun koiraa ei näkynyt, esimerkiksi sienestys/marjastus käy tuossa odotellessa todella mukavasti.

Hieman hölmössä asennossa, mutta olemus tulee ilmi

Ensimmäisen syksyn eläinkohtaamiset: Ensimmäiset eläin kontaktit saatiin syyskuun alussa vaikka oli tarkoitus mennä metsään niin kovalla äänellä, että eläimet lähtisivät karkuun ja koira saisi opetella turvallisesti hakemista ilman riskiä törmätä mihinkään. Noh, sieltä nyt kuitenkin poro löytyi, jota tietenkin innokas pentu lähti ajamaan täysiä takaa ja menikin noin 500m päähän sen perässä kielloista huolimatta, kunnes tuli omia jälkiä takaisin nätisti. Tällöin kun tämä tapahtui niin pentu oli aikaisemmin mennyt maksimissaan noin 200m päähän minusta, joten kyllä tuo eläimen saaminen eteen kummasti rohkaisee ylittämään itsensä. Pentu löysi poron noin 150m päästä vapaaksi päästö paikalta, täytyy sen verran kehua, että kauniisti pentu otti maasta jäljistä vainun ja lähti menemään lähes täydellisesti jälkiä pitkin kun niitä menin toki katsomaan kun tilanne oli ohi. Mutta tosiaan, ei koira saanut kiitosta tuosta kun poroja jahtailee, vaikka kyllä se hieman hyvältä silti itselle tuntui, että selkeästi eläimet kiinnostavat.

Seuraavaksi vuorossa olikin sitten marraskuussa jo ihka oikea hirvi, tarkemmin emä ja vasa. Pitkän metsässä pyörimisen jälkeen kun olimme jo lähdössä pois alkoi yhtäkkiä kuulua ensimmäinen haukku, tämähän oli yksi syksyn parhaista fiiliksistä! Oman pennun haukku kaikui metsässä, koira sai pidettyä emän ja vasan noin 45minuuttia paikallaan jonka jälkeen ne lähtivät siirtymään ja juoksivat tien yli jossa sitten jouduimme ikävä kyllä ottamaan koiran kyytiin autoon kun alkoi olla jo todella pimeä. Koira oli todella innoissaan ja hieman vauhkona kokemuksesta ja palkinnoksi sai vuolaasti kehuja ja lihapaloja, todella hieno päivä! (Ampumaan ei olisi niin pimeässä enää pystynyt eikä vasoille ollut enää lupiakaan.)

Vuoteen mahtui vielä yksi pieni haukku, tällä kertaa pentu kohtasi sonnin jäljet metsässä ja lähti niitä seuraamaan, noin 1,5km seuraamisen jälkeen elukka löytyikin ja koira ehti haukkua noin minuutin ajan ennen kuin sonni sitten ottikin jo jalat alleen ja koira ei saanut enään pysäytettyä hirveä joka lopulta meni joen yli ja koiran matka tyssäsi siihen. Löydön jälkeen matkaa joelle kertyi noin 8km ennen kuin sonni pääsi karkuun.

Näiden tapausten lisäksi ei muutamaa erillistä poroajelua ollut sen enempää tilanteita vaikka paljon metsässä vietimmekin aikaa. Tuntui kuin hirvikanta olisi todella vähäistä kun ei vanhemmilla käyttövalio koirillakaan ollut helppoa elukoita löytää toisin kuin joinain vuosina. Mutta kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen miten ensimmäinen syksy sujui, olihan pentu vasta noin 10kk vanha uutenavuotena joten treenin kannalta meni tämä ensimmäinen syksy, ensi syksynä sitten tavoitteena saada jo pidempää haukkua, vähintään yksi kaato sekä kokeiden aloittaminen. Koiramme sisaruksille saatiin muutamia kaatoja jo, mutta kokeissa ei kukaan ehtinyt käydä, eiköhän ensi syksynä jo saada tuloksia.

Tällä hetkellä tuolla pienellä tytöllä on mittaa noin 59cm säkä sekä painoa sellaiset 26kg. Lenkkiä on nyt pyritty antamaan joka päivä noin 2h yhteensä ja osa siitä pientä hölkkää niin, että pysyisi hyvässä kunnossa ja syksyllä kun kausi alkaa niin olisi suoraan valmis metsälle ilman, että täytyy ensin käyttää kolme viikkoa kunnon kohottamiseen. Säkäkorkeutta ei ole tullut muutamaan kuukauteen lisää joten eiköhän se tuohon jää, pysyisipähän ainakin haarukassa rotumääritelmää ajatellen.

Kuvia lisään kunhan vanhalta koneelta saan esiin kaivettua niitä!