Loppiaisena jänistä pyytämässä Porvoon kupeessa.

Elikkäs oli sovittu näin loppiaisen kunniaksi jänis jahtiin lähtö, lähtö oli aamulla noin kello 8:00 täältä Espoosta kohti Porvoota jahtipaikalle. Nyt kun lumet eivät vieläkään ollut tullut maahan niin eipähän ainakaan koira riko tassujaan jäiseen pintaan, eikä myöskään uppoa liian syvään lumeen, mikä saattaa viedä koiran ajo-fiiliksen jos jalat uppoaa kokonaan lumeen ja lumen pinta raapii tissit verille. Eikä tämä silloin ihmisellekkään ole mikään mukava reissu kun ei koira nauti työstään.


Jahti tulisi tapahtumaan kuuden hengen passiporukalla ja yhdellä koiralla. Kun pääsimme paikan päälle niin siellä olikin jo muut paikalla hieman etuajassa, mikä oli sikäli mukavaa, että pystyimme laskemaan koiran samantien vapaaksi kunhan vain ensin oli panta kytketty päälle ja tarkistettu "kuuluvuus". Hetken tauon pitäneenä koira lähti erittäin innokkaasti hakemaan ja säntäsi samantien ensimmäiselle pellolle vieressä, jota alkoi haravoimaan ja pyörimään ympäriinsä. Hetken pyörittyään alkoi näyttää siltä, että jänis on mennyt pellolta kohti läheistä metsää, sillä koira hakeutui kokoajan lähemmäs metsän reunaa ja alkoi innostua entistä enemmän. Koira sukelsikin metsään sisään ja gps:stä katsottuna sukelsi vain syvemmälle metsään, siellä noin 20min työskenneltyään kajahti ensimmäinen haukahdus, josta sitten ajo alkoi. Olimme miehittäneet metsän ja pellon "pääty pisteet" sekä metsäautotien varren, josta usein jänikset pakenevat. Ajo pysyi kuitenkin metsän puolella tiuhaa sykeröä kännykän näytölle piirtäen ja ei auttanut kuin odotella jäniksen säntäävän toivottavasti ketjuamme kohti. Noin 30min ajon jälkeen ajo päätyi kallion jyrkänteelle ja tämän jälkeen koira hiljeni täysin, se yritti etsiä ympäristöstä kovasti jälkiä, mutta ilman tulosta, jänis oli ollut tällä kertaa ovelampi.

Seuraavaksi otimme koiran luokse ja lähetimme toiseen suuntaan, jälleen kerran pellolle kylläkin. Pellolta alkoi haju löytyä kohtuullisen nopeasti ja noin 15min työskentelyn jälkeen kajahti taas ajo käyntiin, itse olin tässä vaiheessa vielä aivan siirtymä vaiheessa kohti passipaikkaani, joka oli noin 1km päässä laitimmaisena ketjussa. Ei auttanut kuin lähteä rivakasti taittamaan matkaa kohti passipaikkaani, ettei jänis ehtisi juosta paikkani ohi, sillä ajo eteni täsmälleen siihen suuntaan missä minun piti. Ajo alkoi hiljentyä minun kävellessä kohti paikkaani ja hetken kuluttua ei kuulunut enää ääntäkään. Jatkoin kävelyä kohti määränpäätäni, mutta en niin kiireellä kuin aikaisemmin, kun pääsin metsän takaa lähemmäs paikkaani niin näin noin 400metrin päässä koiran juoksevan suoraan minua kohti kovaa metelöiden ja ajavan täysillä. Tajusin, että koira olikin vain tehnyt erittäin pitkän lenkin ja sen takia ajoa ei kuulunut kunnes nyt pääsin avarammalle kohdalle. Minulle alkoi tulla kiire kun passiini oli vielä noin 100metriä matkaa ja koira juoksi suoraan sitä kohti, nyt jouduin hidastamaan vauhtia ja tarkkailemaan missä jänis on. Vaikka minun ja koiran välissä oli lähes pelkkää tummaa käännettyä peltoa, en vain nähnyt jänistä missään, kunnes yhtäkkiä se ampaisi keskeltä peltoa taas liikkeelle hirveätä vauhtia juuri ennen kuin koira pääsi sen kohalle, nyt ne molemmat olivat tulossa melkein suoraan minun passiani kohti, joten päätin lähteä juoksemaan muutaman puskan suojassa kohti peltojen välistä ojan risteymää.

Kun pääsin noin 20metrin päähän ojasta niin pysähdyin, poistin varmistimen haulikosta ja nostin asetta kohdalleen ja jäin odottamaan jännittyneenä. Jänistä ei taaskaan näkynyt, mutta koirasta kuuli, että ne olivat edelleen tulossa minua kohti, hetkenä minä hyvänsä jänis loikkaisi esiin! Ja sieltähän se saapuikin, tosin ojan "väärällä" puolella, eli kauemmalla laidalla, johon se myöskin pysähtyi odottamaan taas koiraa. Jostain syystä vain hetken odoteltuaan jänis loikkasi ojan "oikealle" puolelle vain noin 20metrin päähän minusta, mutta ennen kuin ehdin ottaa kunnon tähtäystä siihen, niin se jo painoi itsensä aivan pieneksi maata vasten, jolloin koko eläimestä ei näkynyt minulle mitään, jäin siis yhä odottamaan. Samalla selvisi, ettei jänis ollutkaan jänis vaan rusakko, ja vieläpä hyvän kokoinen sellainen! Koira jatkoi lähestymistään ja kuullosti kuin se olisi aivan vieressä jo ja viimein rusakko nosti päänsä ja lähti hyppäämään poikittain minusta katsottuna, jolloin sain hyvän paikan ja ammuin, ensimmäisellä ei tapahtunut mitään, joten nopeasti tyhjensin toisenkin piipun jolloin tuli hyvä osuma ja jänis pysähtyi siihen pellolle. Vain hetken perässä tuli koira ja alkoi tuttuun tapaansa sukimaan ja pesemään kaveriaan. Ko. ajokoira ei tunnu ikinä haluavan mitään pahaa saaliille, eikä ala repimään karvaa vaan ennemminkin alkaa juuri pesemään toista. Hetken annoin koiran rusakkoa sukia vuolaasti samalla kehuen sitä, jonka jälkeen nappasin elukan käteeni ja lähdin kävelemään kohti nuotiopaikkaa. Siellä sitten katseltiin elukkaa ja ryhdyin suolestamaan ja nylkemään sitä, sillä välin kun loppu porukka alkoi katsella, että minne koira seuraavaksi vietäisiin. Koira sai luonnollisesti herkkupaloja kuten sydämen, maksan ja keuhkot.

Muut lähtivätkin siitä uudestaan päästämään koiraa ja minä jäin hoitamaan saalistani. Kun olin saanut homman hoidettua ja rusakon muovipussiin niin lähdin muiden perään, jotka olivat menneet tällä kertaa metsään sisään ja passittaneet metsän laidan oletetuilta reiteiltä. Tämä metsä oli sama kuin missä koira oli aikaisemmin hukannut ensimmäisen ajonsa ja se olikin huono idea, sillä koira hakeutui vain kokoajan etsimään sitä ensimmäistä ajokaveria, jota ei kuitenkaan onnistunut vieläkään löytämään. Noin tunnin kuluttua päätimme tältä päivältä viheltää pelin poikki ja paistaa makkarat, jonka jälkeen suunnattiin kohti kotia.

Tällä kertaa tuli iso saalis.

Kotona sitten vielä paloittelin rusakon hieman pienempiin paloihin ja otin siitä erikseen, neljä koipea, ulko- & sisäfileet sekä itse torson, josta on siis kaula leikattu edellämainittujen lisäksi pois. Palaan lähipäivinä asiaan Rusakkopadan merkeissä, johon kuluu nuo koivet sekä torso.

Kuvassa fileet (hieman yli 500gr), torso (n. 1,5kg) ja koivet n. (1,2kg)

Klassinen itsenäisyyspäivän kalareissu! Päivämäärää ei varmastikkaan tarvitse laittaa, vuosi 2013.

Kun ei itsenäisyyspäivänä ollut mitään kummempia ohjelmia suunitelmissa, niin päätin ehdottaa isälleni, josko aloitettaisiin uusi hieno tapa ja käytäisiin itsenäisyyspäivänä merellä kalastamassa, nyt kun oli tilanne, että lämpötila oli noin 1,5astetta ja tuultakaan ei rantojen läheisyydessä ollut oikein laisinkaan. Merelle lähtiessä noin kylmällä säällä kuitenkin takaraivossa onneksi oli tunne, että nyt on syytä pukea paljon päälle. Mietimme, että tällä kertaa ei lähdetä hakemaan kuhaa vaan isoa haukea, normaalista poiketen. Haukea olemme isän kanssa viimeksi yhdessä kalastaneet varmaan noin kymmenen vuotta sitten, kun tapasimme aina välillä käydä merellä nimenomaan hauen perässä ja ruovikoita koluten. Nyt oli tullut se aika taas, M&K-lehdessä oli ollut juttua kuinka suuret hauet voi yllättää näin hieman ennen jäiden tuloa helpommin kuin normaalisti. Tällä kertaa oli siis enemmmän "urheilusta" kyse kuin pyytämisestä.

Laskimme veneen Sipoonlahteen noin kello 12:30 ja päätimme nyt kuitenkin hieman uistella tuttuja kuha-apajia samalla kun mietimme minne lähdemme haukea hakemaan. Uistellessa kaikuluotain meni "sekaisin" ja näytti kaloja kokoajan ja jokapuolella, mutta siiman päässä ei tuntunut mitään, joten päätimme lähteä lahdesta ulos katselemaan läheisiä rannikoita. Sipoonlahden edessä löytyy Käringholmen ja Lilla Käringholmen (Kartassa nro 1) joissa ainakin toisessa on mökki, joten aivan kiinni ei kehtaa mennä, mutta siitä lähistöltä koitimme hieman heitellä ruovikon laitaa ja tutkiskella tilannetta, mutta ilman vastakaikua. Kohtuullisen nopealla tahdilla siirryimme seuraavaan (kartassa nro 2) paikkaan ja lähdimme lännestä itään seulomaan heittämällä taas rantaa läpi, mutta taaskaan ei tullut tärpin tärppiä. Tästä siirryimmekin taas hieman enemmän itää kohti ja sieltä löytyikin erittäin hyvännäköinen apaja odottamassa vain meitä, vesillä ei näkynyt koko päivän aikana muuten yhtäkään muuta venettä, pitäisiköhän muidenkin ottaa tavaksi tämä itsenäisyyspäivän kalastus? Apajan nimi on ilmeisesti Bastuviken (kartassa nro 3) ja lähdimme etenemään kohti lahtea aivan hitaasti valuen kevyen tuulen työntämänä kallion reunaa pitkin ja samalla taas uistinta tarjoten, tälle apajalle soimme hieman pidemmän kalastusajan, sillä se vain vaikutti varmalta paikalta vaikka ei siiman päässä mitään ollutkaan vielä ollut. Niin tähän väliin tosiaan huomautus, että vieheenä toimi tähän saakka vaappu, ja kun ei kerta niillä ollut tullut lainkaan tulosta niin oli aika koittaa eri lusikoita ja jopa jigejä, mutta kaikilla sama tarina, tyhjää täynnä! Aloimme jo olla sitä mieltä, että kiva ulkoilu on tullut tehtyä, mutta ei täältä saalista kyllä olla saamassa, mutta päätimme yrittää vielä tuon pienen niemen takaa, joka on kartassa numeroiden 3 ja 4 välissä, eli siirryimme siis paikalle nro 4 (kuten kartassa).

Tuolla oikeassa laidassa siis tämä "paikka nro 4"

Isäni jo sanoi, että ei itse aio enää heittää, mutta minä voisin hyvin heitellä ohuen lahden läpi, lahti oli kummaltakin puolelta aika hyvin kaislan peittämä joten se olisi nopeasti haravoitu läpi. Kun sitten olin saanut vaapun takaisin siimaan niin heitin ensimmäisen, hieman epäonnistuneen ja lyhyeksi jääneen heiton keskelle kaislikoiden väliin, eikä siinä mennyt edes kolmea sekuntia kun oli kala kiinni. Hetken riuhdottuaan kala oli kuitenkin ikävä kyllä irti, oliko sitten sillä tekemistä, että olin niin yllättynyt kuinka huonolla heitolla, saaliin toivo luovutettuna ja vain huvikseen heittäessä se sitten nappaakin samantien ja vastaiskun tekeminen myöhästyi radikaalisti. Tämän nähtyään kun veneessä käännyin ympäri niin siellähän se isäkin taas nosteli vapaansa ylös telineestä ja aloimme käymään paikkaa läpi. Annoin ensimmäisen iskupaikan "jäähtyä" hetken aikaa enkä tarjonnut sinne heti perään uudestaan vaan heitin noin viisi heittoa muualle ja sitten kun iskin vieheen uudestaan ensitreffi-paikkaan niin sama miellyttävä tärähdys tuntui ja taas oli peli käynnissä. Kun hauki sitten viimein läheni venettä niin paljastui se ihan kelpo kokoiseksi, vaikka ei nyt mikään ennätys kala ollutkaan niin kuitenkin päästiin yli kolmen kilon, ja kyllä se sillä hetkellä tuntui erittäin hyvältä päivän uurastuksen jälkeen!

Lötkö haavin pohjalla.

Kelpo kala!

Normaalisti haukia en juurikaan syö enkä kalasta, mutta nyt kun kerta olimme vartavasten haukea lähteneet hakemaan, niin olisihan se tyhmää sitten olla kalaa mukaan ottamatta, joten ei muuta kuin taju pois ja veret pois.











Tämän jälkeen kolusimme paikkaa vielä noin puoli tuntia, kunnes totesimme pimeän alkavan lähestyä ja reissun olevan siinä, . Vanhempieni pihaan päästyämme aloin fileeraamaan kalaa ja päätin tehdä nahattomia fileitä, jotka päätyisivät paistinpannulle runsaaseen rasvaan ja suolaan. Avatessani kalan huomasin sen sisältävän paljon mätiä, joten ei muuta kuin pakasterasia esiin, mädit talteen ja pakastimeen ja fileet toiseen purkkiin.

Aarteet täältä lähtivät pakastimeen.

Pituutta kalalle oli kertynyt noin 80cm

Viimeisimmän pohjoisen reissun kuva saldoa kun eivät edelliseen tekstiin ehtineet..

Viimeisimmän pohjoisen reissun kuvia tosiaan seuraavassa, useampi ei liity suoraan metsästykseen, mutta eipä siltä reissulta saalistakaan itselle suotu joten parempi esitellä muita nautintoja!

Ensimmäisenä päivänä baikal ij-58:a ulkoiluttamaan

Nuotiolla maistuu lämmin glögi!

Kuusinkijoki lumen keskellä

Lintuja etsimässä varvikossa..

Olimpa niin onnekas, että yhtenä päivänä sain naikkosenkin mukaan matkaan!

Pohjoisen lintureissun tuloksia, vai oliko niitä laisinkaan..

Jutun kirjoittaminen on venynyt ja venynyt kun on ollut muutto, joulu ja uusivuosi kaikki tähän samaan noin 1,5kk pakettiin laitettuna. Huono tekosyy olla kirjoittamatta, mutta ei vain ole ollut aikaa avata konetta ja istua rauhassa alas. Nyt sen sijaan alkaa taas löytyä aikaa ja täytyy muutama reissu tänne purkaa ennen kuin unohtuu..

Pohjoiseen päästiin todella vielä viimeisiä lintuja etsimään lokakuun lopussa. Ikäväksemme Kuusamon tienoolla oli noin polveen asti lunta metsissä, eikä sekään niinkään haitannut, mutta se seikka, että kun lämpötila oli välillä käynyt plussalla ja mennyt sitten takaisin pakkasen puolelle niin lumen pinnalle oli muodostunut järkyttävän kovaa ääntä pitävä kova pinta. Jokaisella askeleella metsässä kuului varmasti kilometrin päähän linnun korvaan kantautuva KRÄKS, KRÄKS ääni ja normaali syksyisin harrastama haulikon kanssa metsässä hiippailu ei tuottanut tulosta. Lintuja ei päässyt edes näkemään ja tuntui kuin metsät olisivat aivan tyhjillään, mutta siitä ei voinut olla kyse, sillä autolla kun ajeli niin tien vieressä oli kohtuullisen paljon elämää. Harmi ettei siitä päässyt haulikon kera nauttimaan. Noh, kun ei kerran "perinteinen" haulikon kanssa hiippailu tullut kyseeseen (tajusimme tämän kahden metsässä vietetyn päivän jälkeen, kun ainoat näköhavainnot olivat makkaroista, nuotiotulesta ja lämpimästä glögistä...) niin päätimme lähteä kiertelemään aukeampia paikkoja .222:t selässä.

Itseasiassa ollakseni rehellinen niin näimmehän (ja saimme  myös) yhden pyyn haulikoilla. Muistaakseni se oli toisen päivän aamu kun olin pakkaamassa autoon päivän reissua varten tavaroita niin kaverini käveli hieman perästäni ja pysähtyi puolessa välissä pihaa paikalleen ja alkoi lataamaan haulikkoaan, mitä hieman ihmettelin autolta tilannetta katsellessani. Seuraavaksi hän kääntyi metsää kohti ja ampui kertaalleen, jonka jälkeen olin entistä hämmentyneempi, sillä itse en ollut nähnyt pihan lähellä liikkuvan yhtikäs mitään. Seuraavassa hän sitten käveli jo luokseni pieni pyy käsissään ja kertoi sen lentäneen 3metrin päästä häntä pihan läpi vain noin 5m metsän sisään ja jäänyt siihen ihmettelemään.

Takaisin .222 reissuun.. Elikkäs luovutettuamme haulikoiden suhteen, jotka olivat nyt takakontissa mukana vain tottumuksen vuoksi. Päätimme lähteä etsimään harvaa metsää, jossa olisi paljon peltoja yms aukeita paikkoja, jonne linnut olisivat nousseet laidalle istumaan puihin. Autolla ajaessa näimme useamman linnun istuskelevan aivan tien vieressä puussa, parhaimmillaan kolme uros metsoa istuivat lähes vierekkäin latvassa, mutta nämä linnut ei meitä lohduttaneet, tieltä kun ei saa ampua ja olisi muutenkin kyseenalaista ja laitonta ajella autolla ympäriinsä ja ampua jokainen lintu heti tien vierestä. Tutuilta olimme kuulleet missäpäin teeriparvet viettivät aikaa ja kiertelimme näitä lupaavia alueita. Muutaman kerran pääsimme jo hiipimäänkin kohti kaukana siintävää parvea, mutta kaikilla muilla kerroilla paitsi kerran linnut lähtivät jo liian hyvissä ajoin liitelemään pois. Tämä "paitsi kerran" olikin sitten niin, että saimme kaverin kanssa koukattua metsän suojassa jonkun valmiiksi kävelemää polkua pitkin (jolloin lumikaan ei ratissut niin tuhottomasti kävellessä) noin 100 metrin päähän kolmea puussa nököttävää teertä. Homma meni pieleen siinä vaiheessa, kun latasin aseeni ja asetuin makaamaan lumen peittämän ison kiven päälle missä sain erittäin tukevan ja hyvän asennon, jonka jälkeen hain alimmaisen teeren ristikon keskelle ja koska etäisyys oli arvioni mukaan aika lähellä sataa metriä ja ase oli kohdistettu ko. matkalle niin asetin tähtäimen aika keskelle siluettiä ja aloin puristamaan liipaisinta pikku hiljaa. Laukaus tuntui erittäin hyvältä ja tukevalta, mutta lintu ei tippunut. Siinä samassa kun lähdin lataamaan asetta niin koko kolmen teeren pieni parvi lähti lentoon pois päin meistä. Enempää tilanteita ei tullut koko reissun aikana itselleni, eli toisin sanoen itse jäin vaille saalista, mutta onneksi tuli silti monen monta mukavaa ja hauskaa tilannetta koettua metsiä pitkin kävellessä.. Ja tietääpähän ensi kerralla taas enemmän kun lintua pääsee pyytämään taas syksyllä 2014!

Kuvia löytyy täältä