torstai 30. huhtikuuta 2015

Jämtlanninpystykorvan kehitys, pentuvaiheita osa 2

Täällä taas pennusta kertomassa, eipä tässä juuri muuta ole ehtinyt tehdäkkään muutamaan viikkoon kuin hoitaa uutta pientä kaveria... Elikkäs tuossa maanantaina kun pentu oli 11vkoa vanha niin tuli otettua uudet mitat siitä, painoa on tällä hetkellä 9kg ja säkäkorkeutta 38cm. Kun painon ja korkeuden kehitystä olen vertaillut ruotsalaisen kennelin julkaisemiin mittauksiin niin aika pitkälti ollaan menty noin 1vko edelle noita kokoja. Tässä linkki sivuille, vasemmasta laidasta valitset "vikt & höjd" kohdan niin sieltä löytyy heidän pentujensa kehitys vkoilta 8-37 ja lopulliset 2v mitat. Madotuskin hoidettiin maanantaina ja nyt ensi vkon maanantaina on varattuna ensimmäinen rokotusaika, jospa sitä kohta pääsisi moikkaamaan jo muitakin koiria.

Sisäsiisteys on edelleen aika samaa luokkaa, kakkoja ei ole tehnyt aikoihin sisään, mutta vain yksi päivä on ollut jolloin pissat eivät ole tulleet jonnekkin sisään. Tosin öiset pissaamiset ovat vähentyneet, nykyään enään noin jokatoinen yö on päässyt yllättämään hätä joten eiköhän tässä pikkuhiljaa aleta pääsemään niistäkin eroon.

Korvat nousivat molemmat pystyyn noin 10,5vkon iässä ja alkaa kaveri jo näyttää Jämptiltä. Väritys on vaalentunut paljon alkuperäisestä lähes mustasta, mutta takaselästä kun on hieman pentukarvaa jo lähtenyt niin näyttäisi tumma väri palaavan sieltä alta, ainakin näin toivon sillä itseäni tuo tumma miellyttää hieman enemmän kuin vaalea, tosin tuolla asialla nyt ei oikeastaan olekkaan mitään merkitystä.

Pimeässä asioiden ujostelu on nyt kadonnut onneksi täysin ja enää ei ole merkitystä onko ulkoilemassa pimeän vai valoisan aikaan. Kaikki ihmiset ja eläimet tuntuvat kiinnostavan todella paljon ja menointoa riittää etenkin ulkona ollessa, tosin kun pk-seudulla asutaan niin ei olla vielä päästy metsään vapaana viilettämään, asia korjataan kunhan rokotukset ovat kunnossa niin päästään koittamaan miten pentu irtoaa. Kasvattajan kanssa keskustellessani sain kuulla, että eräs pentueen koirista oli irronnut noin 100m päähän useamman kerran jo noin 9vkon ikäisenä, joten toivotaan parasta..

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Hirvikiväärin päivitys uuteen, kyseessä Sako A7 äänenvaimentimella

Tulipa tässä päivitettyä hirvikivääri uudempaan, vaikka varsinaisesti tarvetta ei tähän ollutkaan, mutta kun tuli niin loistava tarjous vastaan, ettei siitä oikein voinut kieltäytyä. Kaliiperinä pysyi edelleen .30-06, sillä siihen olen ollut erittäin tyytyväinen.




Valintani osui siis Sako A7:aan. Asehan on "arvostelun" mukaan välimalli Tikka T3:sta (joka minulla aikaisemmin oli) ja Sako 85:sta. Käsissä ase tuntuu hieman laadukkaammalta ja vähemmän muoviselta kuin T3 (synteettinen), onhan siinä se oma hohtonsa aina kun uuden aseen saa käsiinsä vielä lisäksi, mutta ei tuo nyt hirveän erilainen kuitenkaan lopulta ole kuin T3. Lukko liukuu ehkä hieman sulavammin ja kevyemmin kuin T3:n ja aseen olemus on muutenkin hieman tukevampi, mutta täytyy sanoa, että lippaasta pidin T3:ssa enemmän. Tottakai on hyvä, että lipas ei karkaa metsässä könytessä vahingossa maahan, mutta ainakin nyt näin alussa lippaan sisäänpäin työntäminen avatessa tuntuu hankalammalta kuin T3:n lipas. Kaiken kaikkiaan olen kyllä tyytyväinen päivitykseen, on se miellyttävä odotella syksyyn (tai ehkä pääsen jo keväällä koittamaan kaurispukki jahtia) jotta pääsee koittamaan uutta asetta tositilanteessa.



Tulipahan samassa ostettua äänenvaimennin kivääriin ja täytyy sanoa, että kyllä se laukausääni siitä pieneni huomattavasti. Kun ennen ei tullut mieleenkään ampua ilman minkäänlaista suojausta korville, niin äänenvaimentimen asennuksen jälkeen ei suojaus enää tunnu pakolliselta sillä ääni ei todellakaan käy enään korvaan. (En tietenkään suosittele ampumaan ilman kuulosuojausta enkä ota mitään vastuuta jos niin menet tekemään, sillä siinä on aina riski tehdä korvalle haittaa joka ei tule ikinä paranemaan). Ja päivittyi samalla aseen ulkonäköki omaan silmään miellyttävämmäksi, vaikka osa metsästäjistä onkin sitä mieltä ettei äänenvaimennin metsästysaseeseen sovi. Ottaahan tuo vaimennin myös rekyyliä pois, vaikka omasta mielestäni 30-06:n rekyyli ei itselleni pahalta ole missään vaiheessa tuntunutkaan, niin eihän siitä haittaakaan ole.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Jämtlanninpystykorvan kehitys, pentuvaiheita osa 1

Nyt on pentu ollut noin kaksi viikkoa meillä kotona ja paljon on ehtinyt tapahtua, pentu on kasvanut noin 1,5kg painoa ja sen kyllä huomaa silmissäkin todella selvästi, puremisesta on tullut tapa, mutta onneksi myös puruvoima ei ole enää niin kova vaan ennemminkin maistelua sormiin, varpaisiin ja lahkeisiin, toki myös naamaan jos tilaisuus siihen tulee. Perus käskyistä pentu on oppinut jo "ei", "istu", "odota", oman nimensä, vihellykseen tulemisen ja "tuo" (lelun tuomisen luokseni), luokse tulo "tänne" käskyllä toimii noin puolilla kerroista. Maahan meneminen onkin seuraavaksi listalla, mutta täytyy kyllä sanoa, että yllättävän nopeasti on kaveri oppinut asioita kun niitä on leikin välissä hieman opetellut ja sitten taas jatkanut leikkiä.

Kakkoja ei ole tullut sisään nyt enää viiteen päivään (eikä myöskään yöllä), tosin koitammekin viedä pennun joka kerta ulos heti kun on herännyt, syönyt tai leikkinyt pitkään ja tämä onkin tuntunut toimivan hyvin. Pissoja tulee vielä satunnaisia silloin tällöin, kerran kaksi per päivä joten siinä on vielä kehittämistä, mutta 9viikkoiselta pennulta en olisi näin hyvää edes vielä odottanutkaan.

Yksin oleminen ei tunnu olevan ongelma, pentu on jätetty kodinhoitohuoneeseen jonne on laitettu peti, muutama lelu, juomakuppi sekä hirvenluu jonka kanssa aika tuntuu menevän nopeasti. Muutama vingahdus tulee välillä kun pentu näkee kuinka itse kävelee pois huoneen ovelta, mutta sitten kun nurkan taakse jää kuuntelemaan niin melkeimpä samantien alkaa joku leikki tai pureskelu ja kaipuu unohtuu. Pisimmillään pentu on ollut nyt 6tuntia yksin ja kaikki meni silloinkin hyvin.

Nyt alkaa huomaamaan kuinka huonekalujen pureminenkin alkaa kiinnostaa, tähän mennessä kun on purun saanut tuntea vain ihmiset ja lelut, mutta nyt tosiaan sohvat, pöydät, kasvit ja oikeastaan kaikki mahdollinen ja mahdotonkin on maistettava. Tämä ei tietenkään yllätyksenä tullut, mutta vaatii hieman tarkkaavaisuutta itseltä ettei johtoja yms saa purtua..

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Jämtlanninpystykorvan pennun kotiutuminen

Noniin, elikkäs nyt on Jämtlanninpystykorvan pentu ollut noin viikon meillä kotona, kyseessä narttupentu kuten aikaisemmin mainitsinkin (linkin takaa löytyy sukujuuret myös).



Kävimme katsomassa pentuja noin kolmen viikon ikäisinä ja silloin valitsimme pentumme, sen ikäiset ei hirveästi vielä "elä", mutta yksi narttu oli ylitse muiden meidän silmissämme kun se tuppasi aina juoksemaan täysiä tervehtimään ja osoitti rohkeuden merkkejä seikkailemalla hieman laajemmalla alueella kuin keskimäärin muut pennut.

Automatka kotiin kesti useamman tunnin (noin kahdeksan), mutta se meni aivan loistavasti, pentu itki alkuun kun autoon olimme nousseet noin puoli minuuttia ja sen jälkeen lähinnä nukkui matkan ajan, pysähdyimme muutaman kerran ja päästimme pennun pissalle huoltoasemien nurmikkoalueille (kytkettynä tottakai). Kerran pääsi pissa tosin tulemaan myös auton apukuskin jalkotilaan, jossa pentu matkaa taittoi pyyhkeen, yhden lelun ja nahkaprässiluun kera. Ennen kuin lähdimme ajamaan niin pentu oli syönyt noin puolituntia aikaisemmin ja ollut pihalla sen jälkeen leikkimässä ja tekemässä tarpeensa, Matkan aikana syötimme kaveria kerran ja minkäänlaista pahoinvointia ei tullut onneksi missään vaiheessa.

Kotiin päästyämme pentu oli erittäin luottavainen ja ottikin talon omakseen samantien, ainoastaan kylpyhuone ja kodinhoitohuone olivat alkuun hieman jännittäviä ja niihin täytyi mennä hieman varovaisemmin sisään kuin muualle, nyt onneksi näin viikon kuluessa nekin huoneet ovat jo tuttuja ja turvallisia joten pentu on sopeutunut hyvin kotiin. Vieraita on tottakai käynyt jo aika paljon pentua ihmettelemässä ja silittelemässä, vieraat otetaan vastaan täysiä ovelle juosten ja häntä propelina ympyrää pyörien, joten ainakin ihmiset ovat pennunkin mielestä ihania.

Muita koiria ei olla vielä voitu tavata, sillä rokotukset hoidetaan Eviran ja kasvattajan suosittelemalla tavalla vasta 12 vkon iässä. Mutta ulkona liikkuessamme on toki muitakin koiria näkynyt ja noin metrin päähän on menty tervehtimään ja siinä pentu on osoittanut suurta innostusta jo päästä leikkimään, joten eiköhän muidenkin koirien kanssa tule menemään hyvin, onhan pentu tottunut kasvattajan luona oman emänsä lisäksi kymmeneen sisarukseensa ja kahteen muuhun aikuiseen koiraan. Eli kunhan rokotukset saadaan niin äkkiä koiriin tutustumaan!



Ulkona pentu liikkuu rohkeasti päiväsaikaan ja jopa niin paljon, että ei uskalla enää pienellä omalla pihalla vapaana pitää kun alkaa naapurin tontin rajat ja niiden ylitys kiinnostaa pentua jo siinä määrin, että korvat tuntuvat sillä menevän umpeen ja luoksetulo unohtumaan kun pitäisi tutkimaan päästä. Sen sijaan kaikkein pimeimpään aikaan pentu hieman jännittää ulkona, heti jos kuuluu jokin erilainen ääni niin täytyy pysähtyä ja välillä juosta jalkoihin turvaan ihmettelemään.

Paukkuarkuutta ei pennulla tunnu olevan yhtään, Noin 100m päästä meidän tontistamme on räjäytystyömaa käynnissä ja siellä pitkin päivää räjäyttelevät, joihin pentu ei enää oikeastaan edes reagoi sisällä eikä ulkona ollessakaan. Ainostaan silloin kun nukkuu ja räjäytys tulee sellaisena, että lattiassa tuntuu tärinä ja pamahtaa kovaa niin pentu nostaa päänsä ja katselee hetken ja painaa pään takaisin lepoon.

Korvat ovat vielä lurpallaan vaikkakin toista korvaa yrittää pikkuhiljaa saada pystyynpäin, mutta siinä menee varmaan vielä tovi ennen kuin sieltä pomppaa. Painoa oli kotiin tullessa noin 4,4kg ja nyt siihen on noin kilo tullut lisää eli paino liikkuu siinä 5,3kg tienoilla ja säkää löytyy noin 31cm verran, ja ikähän tosiaan tällä hetkellä on se noin 8,5vkoa. Kitamerkeistä en itse sen enempää perusta, mutta laitetaan nyt lopuksi vielä kuva millaiset sieltä löytyy kun ne tuntuvat ihmisiä kuitenkin kiinnostavan, kommentteihin voi lisäillä jos jollain löytyy poppamiehen tietoa kitamerkeistä, jotta nähdään ajan saatossa kuinka kitamerkit pitävät paikkaansa kun koiran kehityksestä tänne päivittelen..