sunnuntai 13. elokuuta 2017

Metsästyskauden avaus lähestyy

Noniin, aika palata taas sorvin ääreen! Metsästyskausi lähestyy alkuaan ja tänä vuonna on tarkoitus viettää metsässä huomattavan suuri osuus koko syksystä. Olen lentämässä pohjoisemmaksi täältä Helsingistä hieman ennen kuin karhu/sorsakausi alkaa, niin että ehdin muutaman päivän viettää kalastamassa ja sen jälkeen iskeytyä koko tarmollani noin jokatoinen päivä karhulle ja jokatoinen sorsastamaan. Tekstiä on siis taas luvassa pitkän tauon jälkeen ja toivottavasti saan joukkoon muutaman onnistumisenkin! Kuvia tarkoitus napsia tällä kaudella myös GoProlla, mikä tarkoittaa, että mukaan saadaan hieman videotakin jos hyviä tilanteita vain saadaan aikaiseksi! Viikon päästä viimeistään täällä taas takaisin kertomassa kokemuksia!

1 kommentti:

  1. Moro, vasta löysin blogin ja muutaman tekstin lukeneena toivon että tulee vielä lisää tekstiä vaikka viimeaikoina kirjoitustahti taitaa olla ollut hitaanpuoleista :P Laitoin bookmarkkeihin.

    VastaaPoista