Pohjoiseen linnustamaan!

Elikkäs nyt on tullut aika lähteä tarkistamaan metsäkanalintujen tilanne Kuusamossa. Huomenna lento pohjoiseen ja kenties iltapäivällä jo ensimmäiset yritykset. Toivottavasti maassa riittää lunta edes hieman, että pääsisi latvoistakin tutkimaan lintuja. Tavoitteena olisi toki metso saada, vaikka todennäköisesti pääpaine metsästyksessä teeriin kohdistuukin, sillä niitä pitäisi olla tänä vuonna ko. alueella hyvin. Täytyy toivoa, että saan paljon kerrottavaa reissultani ja mieluusti vielä maukasta sellaista. Kyseessä on tuollainen hieman pidempi vkl joten aikaa ei mitenkään aivan loputtomiin ole, joten täytyy yrittää käyttää päivät mahdollisimman hyvin hyödyksi ja nauttia kaikesta ajasta mitä siellä pääsee taas viettämään.. Tällä hetkellä ainakin lumet on maassa, sain nimittäin justiinsa kuvaviestiä kaverilta paikan päältä ja valkoiseltahan se maa siellä näyttää! Nyt pakkaamaan tavaroita ja nauttimaan ajatuksesta, että kohta pääsee taas metsään aseen kanssa vaeltamaan!

Ahvenen pilkkiminen ja jigitys

Tarkoituksena oli lähteä ahventa pilkkimään veneestä ja samalla kenties koittaa myös hieman jigiä. Itse ahvenen pilkkiminen veneestä on lajina itselleni (ja muullekkin porukalle mukana) kohtuullisen tuntematon joten hommaan lähdettiin kokeilumielellä. Toinen kaverini sekä minä olimme liikkeellä pilkeillä ja toinen kaverini jigeillä. Pilkkeinä käytimme tasapainopilkkejä ja koot vaihtelivat 40mm-75mm välillä eri värejä vaihdellen. Kaverini joka jigillä kalasteli, käytti kaksi pyrstöisiä matojigejä ja väreinä hänellä oli tummia ruskeita, vihreitä ja mustia. Jigitkin olivat kohtuullisen kookkaita, sellasia about etusormen pituisia.

 Lähdimme liikkeelle noin kello 15:00 kolmen hengen porukalla Sipoonlahdesta, jossa oli vielä täys rauhoitus päällä (14.10.) joten vain ajoimme lahden läpi ulkopuolelle. Ulos lahdesta päästyämme päätimme mennä kokeilemaan heti vasemmalla olevan matalikon, jonka laidalta lähtee syvempi alue (Merkattuna keltaisella neliöllä ja numerolla 1.). Ajoimme kartasta katsottuna vasempaan laitaan aluetta ja sammutimme moottorin, annoimme veneen hitaasti ajelehtia eteenpäin samalla pilkkien ja kaiunkuvia ihmetellen. Kaiku näytti tyhjänä ammottavaa pohjaa eikä pilkissäkään tuntunut mitään eloa. Päätimme sitten siirtyä eteenpäin ja menimme tuon syvänteen päälle (kartassa punainen neliö ja nro 2.), jonka reuna nousi erittäin jyrkästi kohti pientä saarta ja päätimmekin perata samanlailla tuon reunan ja katsoa josko kalat olisivat levähtämässä jyrkässä rinteessä. Mutta eihän sieltäkään saanut vapaan eikä kaikuun sen enempää ihmeteltävää kuin edellisestäkään paikasta. Joten livuttuamme mielestämme potentiaalisen paikan ohi starttasimme taas moottorin ja siirryimme kolmatta paikkaa kohti (kartassa vihreä neliö ja nro 3.).


Paikan päälle tultaessa alkoi kaiku näyttää hurjia, koko paikka vilisi kalaa! Kaiku näytti siis aivan erilaiselta kuin aikaisempien paikkojen päällä jossa ei elämää ollut näkynyt yhtään. Ajoimme sitten hissuksiin paikan yli ja päätimme heittää ankkurin hieman väylästä eteläpuolelle. Onneksi väylä on tuossa kohtaa pieni ja liikennettä vähän ainakin nyt näin syksyllä. Aloitimme pilkkimisen ja samalla toinen kaverini yritti  tarjoilla jigiä. Ei mennyt kuin noin 15minuuttia kun ensimmäinen kala iski, meistä kolmesta pisimmän korren vetäisi jigittäjä ja vedestä nousi sellainen 200-300 grammainen pannukarkea raitapaita. Kaiku näytti myös meille pilkkijöille hyvää, sillä säännöllisin väliajoin altamme ui kalaparvi, kalojen syvyys vaihteli pohjan kahdeksan metrin ja puolenvälin neljän metrin välillä. Jatkoimme samalla paikalla ja pilkkejä vaihdoimme aina välillä jos vaikka ottamattomuus johtuisi väristä. Noin vartin päästä edellisestä kalasta jigittäjämme nappasi jälleen about saman kokoisen ahvenen ylös. Tämän jälkeen yritimme mennä sinne suuntaan, josta jigillä oli tullut nuo pari kalaa sillä samasta suunnasta ne olivat nousseet. Tällä kohtaa kaiku ei enää näyttänytkään niin paljon elämää ja yrityksiämme ei palkittu. Vaihtelimme tämän lisäksi hieman paikkaa ja yritimme löytää hyvää paikkaa, mutta vaikka kaiku näyttikin kaloja niin niitä ei kiinnostanut kyllä pilkkimme oikeastaan yhtään, tiedä sitten vaikka ottihalut olisivatkin meidän tekniikasta ollut kiinni. Noiden kahden kalan lisäksi ei onni meitä suosinut ja jouduimme tyytymään auringonlaskun ihasteluun loppuvaiheessa

Sää oli:
Lämpötila: noin 11astetta
Veden lämpötila: noin 11 astetta
Tuuli: todella tyyntä, kevyttä koilisesta tulevaa tuulta.
Aikaisempina päivinä ollut rauhalliset tuulet myös.

Kuvia täytyy lisätä hieman myöhemmin, kun tällä hetkellä kännykkä kiukuttelee eikä suostu lähettämään koneelle kuvia.

Ukonsieni - Parhaan makuinen sieni!

Ukonsieni nupussa

Ukonsieni, tuo valtava ja herkullinen sieni, jota ei tarvitse löytää kuin yksi kappale ja sinulla on ainekset ruokaasi! Ei välttämättä se suuren yleisön ennestään niin hyvin tuntema sieni, mutta suosittelen tutustumaan. Lakki voi olla halkaisijaltaan jopa 30cm leveä, varren ollessa maksimissaan noin 40cm korkea. Eli jos satut kävelemään läheltä niin erittäin todennäköisesti myös sienen näet, ja tämän luettuasi toivottavasti myös mukaan korjaat. Mielestäni kyseessä on maistamistani sienistä parhaan makuinen, se voittaa kanttarellit, suppilovahverot, korvasienet, mustatorvisienet, haperot, rouskut ja jopa tatit.

Ukonsieni osittain auki

Itse en ikävä kyllä näihin olepäässyt tutustumaan missään muualla kuin Sipoossa vanhempieni pihassa, siellä niitä kasvaa joka vuosi säännöllisesti samoilla paikoilla, kuvien näyttämässä kuivahkon näköisessä kohtuullisen avoimessa maastossa.

Auennut ukonsieni

Isäni on näihin törmännyt myös läheisessä metsässä, mutta vain yhtenä vuonna joten sitä ei voine listata hyväksi apajaksi lähteä niitä etsimään. Ukonsienet ovat siitä mukavia, että todellakin vain yhden sienen löytäminen riittää siihen, että saat ruokaa laitettua sienistä. Tosin, ainakin tuossa paikassa josta itse nuo aina haen, niin sieniä kasvaa noin 30metrin säteellä aina useampia. Tänä vuonna kävi niin, että ensimmäinen sato tuli tuossa syyskuun alkupuolella ja silloin en kehdannut mennä itse niitä vielä poimimaan kun kuusi kappaletta nousi pinnalle ja jätinkin ne vanhempieni huoleksi. Nyt kuitenkin ilokseni pääsi käymään niin, että sieltä maasta nousi vielä toinen sato näin myöhemmin (eli siis lokakuun alkupuolella) ja sainkin nyt itselleni kolme sientä kun satuin käymään vanhemmillani ja löysin ko. sienet. Yhden jätin vielä kasvamaan, kun oli vasta aivan nupussa. Todellista tunnistus vaikeutta ei mielestäni sieneen liity, täytyy nyt kuitenkin varoittaa, että joidenkin mielestä sienen voi sekoittaa Akansieneen tai Ruskokärpässieneen. Joten jos ukonsientä lähdet hakemaan niin kertaathan nämä sienet vielä varmuuden vuoksi. Itse tapaan kuivattamaan lähes kaikki sienet joita kerään, eikä ukonsieni tee poikkeusta tässä. Ukonsienessä tulee jopa erittäin voimakkaan tuoksuinen kun sen on kuivannut ja mielestäni makukin voimistuu kuivatussa sienessä tuoreeseen verrattuna. Näistä sienistä en myöskään ole ikinä löytänyt matoisia yksilöitä, joten löydettyäsi sienet olet lähes varmasti myös löytänyt hyvä kuntoisia ja kotiin vietäviä yksilöitä (toisin kuin tateissa usein käy). Kuivuriin laittaessa teen jalasta usein kokopitkiä suikaleita ja lakin leikkaan joko "slaisseiksi" tai sitten vain noin 2cm leveiksi paloiksi. Loppuun vielä mittakaavaa hieman löytämistäni sienistä sekä kuivuriin meneviä paloja.

25 vuotiaan miehen käsi.

Ukonsieni menossa kuivuriin

                                                                          

Eräillen Nuuksiossa sieniä etsimässä

Eilen oli sen verran vapaata aikaa, että päätin lähteä Nuuksiossa pyörähtämään. Nuuksio on siis kansallispuisto, joka sijaitsee etelässä Espoon, Vihdin ja hieman Kirkkonummenkin alueella. Maisemallisesti se on yksi kauneimmista etelä-suomen alueista, joissa ainakin itse olen käynyt. Luonto on erittäin vaihtelevaa ja säilynyt loistavassa kunnossa pääosin. Nuuksiosta löytyy yleiset luontopolut jotka ovat erittäin helppokulkuisia ja hyvin merkattu maastoon, joten eksymisen riskiä ei juuri ole. Puistossa myös viihtyy etenkin kesä-aikaan paljon muitakin luonnossaliikkujia joten jos satut eksymään niin apua itsensä paikannukseen suurella todennäköisyydellä saat joltakin kanssa liikkujalta. Itse kun olen mennyt Nuuksioon usein vain kiertelemään ja nauttimaan luonnosta, niin silloin olen pyrkinyt mahdollisimman nopeasti merkityiltä ja tallatuilta poluilta pois, jolloin puiston lähes koskemattomat näkymät aukeavat kun jaksaa seikkailla. Tällöin tietenkin kompassi/gps on hyvä olla mukana kun liikkuu merkkaamattomilla reiteillä.

Tässä kartta reissultani, saman kartan löytää kun menee Eniron sivuille ja hakee karttaa osoitteella Nuuksiontie 21, Espoo.

Kartta sieniapajille!

Sitten itse asiaan, menin tosiaan Espoon puolelta Nuuksioon Nupurintieltä käännyin Brobackantielle, josta "käännyin" Nuuksiontielle. "Käännyin" sen takia, että mielestäni tie menee suoraa ajamalla Brobackantieltä Nuuksiontielle ja kääntymällä jatkat Brobackantiellä. Hieman ennen Solvallan urheiluopistoa oikealla puolella tietä on parkkipaikka (joka on merkattuna karttakuvassa sinisellä), johon parkkeerasin ja lähdin siitä kohtisuoraa tiestä katsottuna metsään. Polku menee hetken aikaa sisään, sitten tulee pieni puinen silta (kuvassa) ja sillalta käännyin vasemmalle. Tätä polkua kun jatkaa ja pitää kokoajan vasemman linjan niin tulee aikanaan pienelle lammelle (Pikku Sorlampi, kartassa nro 2), jonka kiersin vasempaa reunaa pitkin. Lammen jälkeen tullaan pienen ojan luokse, jonka ylitettyäni lähdin kävelemään ojanvartta pitkin vasemmalle josta löytyikin muutamia suppilovahveroita. Ojaa pitkin kävellessä olin niin keskittynyt sieniin, että huomasin yhtäkkiä astuvani erittäin kosteaan maahan ja kun katsoin ympärilleni niin huomasin siitä alkavan suon. Eli nyt olin aikatarkalleen tuolla kartassa merkatulla keltaisella alueella. Siellä kulki sellainen kapea polku mitä ihmiset selkeästi enempi ovat käyttäneet, tämän varresta ja itseasiassa jopa polulta, löytyi suppilovahveroita. Polulta lähti selkeä rinne nousemaan ylöspäin ja kun tätä rinnettä lähdin nousemaan ja tarkkaavaisesti katselin maahan niin rinteessä oli todella paljon suppilovahveroita!

Suppilovahverot aluskasvillisuuden seassa

Rinnettä kun haravoin niin satuimpa löytämään muutaman mustatorvisienenkin. Mustatorvisieniä itseasiassa lähdin tällä kertaa varsinaisesti etsimäänkin, mutta törmäsin suppiloihin paljon enemmän. Rinnettä kannatti kulkea oikealle, että vasemalle, ylös ja alas, jokapuolella tuntui sieniä olevan. Kun rinteen olin haravoinut läpi ja suurimmat sienet kerännyt talteen, niin päätin lähteä kohti Sorlampea, jossa aikaisempina vuosina on mustatorvisieniä ollut jonkun verran.

Pikku Sorlammelta -> Sorlammelle (Kartassa nro 3) vie helppokulkuinen polku jolta on vaikea eksyä, jos tietää about suunnan minnepäin haluaa päästä. Polkua kun on kulkenut hetken aikaa, niin tulee vastaan isompi "tie" eli sellainen puru pohjainen leveämpi lenkkipolku jolla myös hevosia menee välillä. Tätä avuksi käyttäenkin voi Sorlammelle mennä, tai sitten voi pysyä rannan puolella ja mennä pienempää polkua. Matkan varrella näkyi paljon sekasieniä ja rouskuja/haperoita haluavalle Nuuksio (niin kuin melkein kaikki metsät) tarjoavat hyvät apajat! Kangasrouskuja ja haaparouskuja on näköpiirissä paljon lähes kokoajan, samoin kuin viini- ja isohaperoitakin. Itse en tällä kertaa ollut kiinnostunut sekasienistä, sillä mielessäni oli maukkaat mustatorvisienet ja ikävä kyllä rajattu aika. Kun pääsee Sorlammen rantaan niin törmää nuotiopaikkaan, joita Nuuksiossa on muutenkin aika hyvin tarjolla, ainoana miinuksena se, että osassa nuotiopaikoista on ainakin talvisin puuvarastot lukossa, en tiedä miksi. Nuotiopaikat ovat asiallisia ja kuivaa puuta on tarjolla, ellei sitten tosiaankin lukossa ole. Minulla ei ollut aikaa eikä liioin makkaraakaan mukana tällä kertaa, mutta päätin ensi kerralla kumpaakin löytyvän. Onhan luonnossa tulien tekeminen jotenkin alkukantaisen hienoa ja siinä sitten makkaraa paistella hieman eräilyn lomassa.

Sorlammen nuotiopaikka

Tältä kyseiseltä nuotiopaikalta lähtee kalliota ylöspäin lammen myötäisesti nousemaan rinne. Rinteen päältä näkyy kauniit maisemat ja päältäkin löytyy sekasieniä paljon lisää, mutta ennen kaikkea olin tullut tänne sen takia, että täältä löytyi vuosi sitten paljon mustatorvisieniä. Silloin olin tosin ollut liikkeellä hieman aikaisemmin tuossa syyskuun puolessa välissä. Lähdin etsimään sieniä ja liikuin kohti lammen etelä-kärkeä jossa lampi kapenee aivan ohueksi ja kalliolta laskeudutaan takaisin alaspäin (alue merkattu karttakuvaan punaisella). Lähes alas saakka päästyäni löysin taas muutaman mustatorvisienen, sienien jäljille minut johdatti jälleen kerran suppikset! Tämän jälkeen oli minun aika suunnata takaisin kohti parkkipaikkoja ja kotia. Voikun olisi ollut enemmän aikaa niin olisi voinut ottaa kunnon eväät mukaan ja olisi ehtinyt nauttia luonnostakin enemmän eikä olisi mennyt koko reissu vain maata tuijottaen ja sieniä keräten. Ei saisi liian suorituspohjaista tehdä mistää luontoreissusta vaan nauttia vähintäänkin puolet ajasta maisemista ja luonnosta.

Mustatorvisieni

Lähes aina kun kun mustatorvisieniä löydän, niin lähistöltä tai aivan vierestä on löytynyt myös suppilovahveroita. Ja sanoisinkin, että mustatorvisieniä on itsessään vaikeampi havaita maasta kuin suppiloita, vaikka luulisi mustan värin erottuvan maasta paljon paremmin kuin tummanruskean, niin asia onkin päinvastoin. Tämän enempää en mustatorvisieniä löytänyt, joten niiden osalta reissu jäi erittäinkin vaisuksi, yhteensä kappaleina niitä löytyi noin 15 eli ei niistä vielä oikein yksinään hyvällä uskollakaan saa aikaiseksi mitään. Sen sijaan suppilovahveroita tuli löydettyä lähemmäs 10 litraa ja ne pääsivätkin kotiin päästyäni suoraan sienikuivuriin. Kuivurin käyttöön olen ihastunut sillä kuivuttuaan sienet säilyvät erittäin pitkään ja sen avulla saan säilöttyä sieniä niin, että voin syödä niitä ympäri vuoden. Suppilovahvero paikaksi etenkin suosittelen tuota osaa Nuuksiosta, sinne pääsee helposti ja nopeasti ja saaliskin on runsas.

Uuden hirvikiväärin ostaminen osa 2

Noniin, palatakseni edelliseen tekstiini hieman viisaampana. Elikkäs lähetin hieman yli kymmeneen eri internetistä löytyvään liikkeeseen kyselyä Tikka T3:sta ja kerroin heille tilanteesta. Kaupat valitsin netin kautta eri aseliikkeitä googlettaen, ja aseliikkeistä valitsin sellaisia, jotka myyvät edes joitain tikan malleja. Osassa kaupoista ei siis omilla nettisivuillaan ollut juuri näitä kyseisiä malleja, mutta päätin silti kysyä josko heillä silti niitä olisi. Vastauksia tuli erilaisia, osa lyhyitä ja ytimekkeitä ja osa hieman pidempiä. Itse pidän näistä hieman pidemmistä vastauksista, sillä ne antavat paljon henkilökohtaisemman kuvan myyjän suhtautumisesta potentiaaliseen asiakkaaseen. 7 näistä aseliikkeistä vastasi saman päivän aikana kun viestin olin lähettänyt noin kello 12:00, joten ainakin omasta mielestäni tämä on nopeaa asiakaspalvelua. Seuraavassa vastanneet liikkeet ja muutama sana niistä.

Anon ase ja Tukku Ay Antoi mukavan henkilökohtaisen palvelun ja kaupan päälle vielä edulliset tarjoukset! Päätyi tällä kertaa voittavaksi liikkeeksi.

AV-ase ja erä Oy Antoi loistavaa asiakaspalvelua ja toi vielä harkitsemieni aseiden eroja paremmin esiin, AV-ase ja erä Oy:n Samppaa lainaten: "Pieni virhe piilee laminaattitukin kohdalla, se ei ole puuta, vaan ns vaneria, eli puukuitua, muoviliimaa (n 60%) ja päällä lakkaa, puuta siinä on vain näöksi, se ei elä eikä vetele, on myös jäykempää kuin muovi, jolloin ampumaominaisuudet ovat paremmat kuin muovitukilla, miinuspuolena sitten on suurempi paino, jos etsii kevyttä asetta.". Tosiaan, tuo "pieni virhe" ei siis todellakaan ole aseessa vaan minun edellisessä tekstissäni, jossa pohdin puisen laminaatti tukin kestävyyttä vaihtelevissa sääoloissa. Nousi toisena liikkeenä erittäin positiivisesti esiin muiden joukosta.

Aseliike Matti Kauppi Annettiin vinkkiä CZ:n mallin väärin kirjoituksesta, sekä hyviä pointteja hankittavan aseen painosta. Kuten esim. "mitä tukevammmilla patruunoilla ammutaan, sitä epämieluisampi on kevyt ase.". Hinnat löytyvät nettisivuilta.

Aseliike Rantanen Itse en nettisivuilta onnistunut hintoja löytämään, mutta mailiin vastasivat hinnat asiallisesti.

Juvan Rauta ja Maatalous Annettiin tarjoukset ja kerrottiin toimitusajat.

AA-metsästys Pahoitteli, ettei kyseistä kaliberia löydy varastostaan. Nettisivuilla olikin T3:sesta ollut vain .308:ja, mutta kannatti se silti kysyä.

Ahti Huvila Ilmoitti nettisivuiltaan hintojen löytyvän, ja niinhän sieltä löytyykin.

Hintaeroja ei hirveästi liikkeiden välillä päässyt syntymään, sillä Lite SS keskiarvoksi kuudelta kaupalta, joista ko. asetta löytyy niin muodostui noin 950€. Neljä kuudesta (66,6%) ko. asetta myyvästä liikkeestä myy asetta 950€ tai alle hintaan, jolloin voisi sanoa, että hintaeroa ei juurikaan ole ja asetta ostettaessa kannattaa mieluiten suosia paikallista ja pienempää yritystä kuin suurta toimijaa.
Laminoitua mallia katsottaessa aseiden keskiarvo hinnan osalta on noin 1250€. Tässäkään mallissa ei mitään järkyttävän isoja hintaeroja syntynyt. Hinnat ovat tämän hetkisiä hintoja ja voivat luonnollisesti elää tässä kokoajan, joten asetta ostaessasi suosittelen ottamaan yhteyttä eri aseliikkeisiin, joita löytyy joko tästä kirjoituksesta tai sitten ihan googlettamalla helposti.

Nämä hinnat koskevat siis vain pelkkää asetta ja jos olet ostamassa kiikaria tai muuta aseen mukaan niin saatavilla on varmasti erilaisia pakettitarjouksia. Itse laitan tilauksen menemään Anon ase ja Tukku Ay:n kautta ja päädyin laminoituun malliin loppuen lopuksi. Toinen kauppa Anon aseen lisäksi mitä voin suositella on AV-ase ja erä Oy, vaikka en sieltä tällä kertaa tilaakkaan, niin kyllä heidän asiakaspalvelunsa ja kilpailukykyiset hinnat jättivät hyvän mielen ja tulen vielä heidän palveluja käyttämään varmasti tulevaisuudessa.

Uuden hirvikiväärin ostaminen

Nyt olen siinä vaiheessa, että pitäisi uusi hirvikivääri ostaa. Tarkoituksena hommata kevyehkö ja paremmin koiran kanssa metsästykseen sopiva kivääri, jolla mieluusti voi ampua myös lintua ja parhaana päivänä karhua myös. Tämän takia kaliiperiksi valitsin 30-06:sen, en muista kumman lehden, M&K:n vai ERÄ:n valitsema paras yleiskaliiperi. Tämän lisäksi 30-06 on vielä inhimillinen rekyylinsä kannalta vaikka ase olisikin kevyempi verrattuna esimerkiksi 9,3*62. Patruunoiden hintakin 9,3:sessa nousee selkeästi verrattuna 30-06, jonka paukut ovat vain hieman kalliimpia kuin 308:n joka oli toinen todellinen vaihtoehto kaliiperikseni. Niin 308 kuin 30-06 ajaa varmasti asian samoissa tilanteissa, molemmilla voi lintuakin ampua kunhan latauksen pienentää sopivaksi. Suurin syy miksi 30-06 mieluummin kuin 308 on karhun metsästyksessä, esimerkiksi Oryxiä käyttäessä ero on 100 metrin jouleissa seuraava: 308 11,7gr Oryx 2989J kun taas 30-06 samainen on 3206J. Suuremmaksi eron tekee se, että 30-06 voi järjellisesti ampua isompaakin murkulaa kuten esim 13g Oryxiä = 3321J @ 100m. Ja kyllä, tiedän että kun vaatimus noilla yli 10grammaisilla on sen 2000 joulea niin kummassakin kaliiperissa ylittyy teho heittämällä. Samoin tiedän sen, että energiaa tärkeämpää on osumakohta, sillä onhan karhuja kaadettu pienoiskiväärilläkin, joka ei täytä lain vaatimuksia millään. Mutta kuitenkin, lähden itse mieluummin karhua metsästämään niin, että on se +10% enemmän tehoa kuin vähemmän, antaa se kuitenkin aina paremman tunteen aseen taakse.

Aseen pitäisi olla noin 1000 euron tietämillä ja tosiaankin olla sen verran kevyt, että koiran kanssa menee mukavasti kun joutuu/pääsee hieman enempi liikkumaan aseen kanssa kuin passissa. Ystäväni Tikka T3:n Lite SS on ollut hyvä ampua ja mukavan kevyt verrattuna vanhempiin Tikka/Sako malleihin. T3 on kehuttu ase, jonka tarkkuus riittäisi varmasti minulle, tämän lisäksi ase on kohtuullisen tyylikäs sekä sopivan hintainenkin. Muita vaihtoehtoja löytyy ainakin Browningilta A-bolt ja X-bolt jotka saisi about samaan hintaan kuin T3:n kun boltin ottaisi synteettisellä tukilla ja painokin olisi saman kuin Litessä, elikkäs 2,9kg. CZ:lta löytyy myös oma mallinsa samaan hintaluokkaan, eli kyseessä siis malli 550, joka olisi hieman Tikkaa ja Browningia painavampi. Sitten löytyy vielä Remingtonin 700, joka halvemman hintansa puolesta erottuu edukseen tässä kilpailussa. Halvemman hinnan kääntöpuolena luvuissa tulee hieman korkeampi paino. Edellistä asetta ostaessa kokeilin kaverin Remingtonin 700:sta ja jotenkin se tuntui hieman huteralta ja kolkolta, ei istunut omaan käteeni laisinkaan. Joten jäljelle jää Tikka, Browning ja CZ. Browningista ja CZ:sta ei itsellä ole kokemusta, sillä niitä en ole päässyt kokeilemaan. Tikkaa sen sijaan olen päässy ampumaan useammankin kerran ja olen aika ihastunut kyseiseen aseeseen, joten valintani lienee T3.

Seuraavaksi täytyy päättää mikä T3 pitäisi ostaa, vaihtoehtoina Lite SS, Varmint SS sekä Laminated SS. Hintaeroa ei ihan hirveästi aseiden välillä ole, mutta muutama satanen suuntaan tai toiseen kyllä. Lite sekä Varmint saattaisi olla hieman kestävämpiä malleja kun tukki on komposiittiä eikä täten veden armoilla ole niin paljon kuin puinen Laminated, tosin aika harvoin kuulee, että puinenkaan tukki oikeasti olisi säästä normaali käytöllä rikki mennyt. Varmint kuitenkin jo selkeästi painavampana mallina taitaa jäädä pois mittelöstä joten loppuratkaisu jäänee Liten ja Laminoidun välille, niillä ei juurikaan painoeroa ole. Laminoitu olisi omasta mielestäni oikeastaan tyylikkäin T3:n malleista, hintaakin sillä tosin on sen noin 300euroa enemmän kuin Litellä joten en oikein tiedä onko se ulkonäkö niin tärkeä asia minulle. Yritin googletella ja tutkia asiaa, että mistä saa Tikka T3:n halvimmalla, mutta asiasta on vaikea löytää tälle päivälle sopivia tietoja. Löytyy vuosia vanhoja infoja joissa Liteä on kiikarin kanssa pakettinakin myyty alle 700 euron, mutta nyt pitäisi selvittää tämän hetken hinnat. Seuraavana vuorossa on nettisivujen läpikäynti ja sopivimman hinnan etsiminen. Pakettitarjoukset eivät sinänsä kiinnosta sillä olen päättänyt, että en tällä kertaa hommaa kiikaria kivääriini vaan todennäköisesti punapiste-tähtäimen ja sellaista tarjousta en vielä ole ikinä nähnyt jossa myytäisiin kivääriä PP-tähtäimen kera. Jatkan tekstini kirjoittamista todennäköisesti ylihuomenna kun olen saanut vastauksia aseliikkeistä ja voin hieman muillekkin kertoa mistä löytyy mitäkin. Tehdään uuden hirvikiväärin ostaminen muille hieman helpommaksi.

Muokkaus aikaisempaan, CZ malli oli vahingossa 527, joka on pieni kaliiperinen ja oikea malli on 550.

Neljästoista ja viimeinen päivä pohjoisessa!

Neljästoista ja samalla viimeinen päivä pohjoisessa alkoi varhain aamulla kun kävimme eilen lasketut verkot nostamassa ylös, onneksemme niihin oli tarttunut neljä siikaa ja pari ahventa. Siiat olivat sellaisia noin 35-40cm puikuloita ja ahvenet noin 300grammaisia. Kalat perattiin ja päätettiin, että ne savustetaan illemmalla, paitsi kaksi siikaa päätyi fileiksi ja ne päätimme graavata, joten ei muuta kuin suolat ja mausteet sisään ja jääkaappiin graavaantumaan. Sitten oli aamupalan vuoro ja sen jälkeen olisi sorsastuksen aika! Lähdimme autolla kohti sorsa-apajia ja emme hirveän pitkälle mökistä päässeet kun tien vieressä oli kaksi nuorta hirveä, toinen makuullaan ja toinen seisomassa. Kuvasta näkyy hieman huonosti, sillä kännykän

Hirvet lepäämässä

kamera ei tunnetusti tee mitää aivan loistavaa jälkeä, etenkään kun jouduin hieman croppaamaan kuvaa jotta näkysisi paremmin. Kuvassa kuitenkin ko. hirvet, matkaa tielle oli noin 30metriä, eikä hirviä juurikaan tuntunut haittaavaan se, että pysäytimme keskelle tietä ja jäimme katselemaan.

Sorsa-apaja lammella

Muutaman minuutin katselimme ja sitten jatkoimme matkaa, viimeinen havainto hirvistä oli täsmälleen samassa asennossa kuin mitä ne kuvassakin olivat, joten ei niitä hirveästi kiinnsotanut meidän läsnäolo. Siitä sitten jatkoimme ensin läheiselle järvelle, jossa vedimme metsästys kamat niskaan ja lähdimme kävelemään rantaa kohti. Rantaan päästyämme huomasimme, kuinka järvi ammotti tyhjyyttään, vaikka edellisinä päivinä kun siitä oli autolla ohi ajanut niin sorsia oli näkynyt useampia. Ei siis auttanut muu kuin kävellä takaisin autolle ja suunnata lammelle josta viimeksi saimme tukkasotkan. Pääsimme lammelle ja menimme taas samanlailla kuin viimeksi, eli kaksi kaveriani toiselle puolelle lampea ja itse jäin toiselle puolelle. Pääsin taas ensimmäisenä rantaan, mutta en nähnyt lammella mitää elämää joten jäin odottelemaan kavereideni saapumista vastarannalle. Pian näinkin heidän tulleen sinne, ja sain tekstiviestin, jossa käskivät minua olemaan valmiina. Tästä hetken kuluuttua toinen heistä ampui ja samassa näin kuinka kaksi heinäsorsaa lähti lentämään minua kohti, pysyin aivan paikallani ja odotin, että tulevat lähemmäksi. Sieltä ne kokoajan lensi lähemmäksi ja klikkasin peukalollani varmistimen pois ja pidin piipun vielä alaspäin suunnattuna, jottei sorsat havaitsisi mitään liikettä. Kun heinäsorsat olivat noin 20metrin päässä niin nopealla liikkelle nostin piipun kohti jälkimmäistä lintua ja ammuin. Lintu heilahti ja lähti tippumaan nopeasti kohti rantaa, yritin vielä hakea tähtäyksen ensimmäiseen lintuun, mutta se oli lähtenyt samantien kaartamaan pois päin minusta ja oli jo sen verran pitkällä, etten viitsinyt lähteä sitä kokeilemaan. Sillä perään ampuminen siinä vaiheessa olisi nimenomaan ollut enemmän kokeilemista kuin metsästämistä, ja mielestäni jos ei ole varma siitä, että etäisyys on tarpeeksi lyhyt niin silloin ei kuulu ampua. Saaliina kuitenkin yksi heinäsorsa tässä vaiheessa. Kaverini oli antanut loistavan "syötön" minulle ja täysi kiitos saaliista menee hänelle, he olivat siis olleet liian kaukana sorsista ja päättäneet ampua ilmaan sorsien takana niin, että sorsat olivat olleet meidän välissä ja kaverini sorsien takana jolloin sorsat lähtivät karkuun suoraan minua kohti. Kävimme vielä yhdellä paikalla katsomassa tilannetta, mutta sielläkin vaikutti sen verran hiljaiselta, että päätimme lähteä mökille takaisin savustamaan verkoista tulleita kaloja.



Mökille päästyämme otin heinäsorsan ensimmäisenä käsittelyyn ja vein perkuupöydän ääreen ja aloin riisumaan nahkaa pois. Moni sanoo, että jos pakastaa sorsan niin kannattaisi vain leikata kaula, siivet ja räpylät pois ja sen jälkeen kyniä koko loppu ruho jonka jälkeen vielä polttaa nopeasti viimeisetkin ylimääräiset pois nahan pinnasta. Näin tehtynä liha ei kuivuisi niin paljon kun nahka suojaisi sitä vielä. Itse en näin kuitenkaan tee, sillä mielestäni kun otan lihaa pakkasesta niin on mukavempaa ja hygieenisemmän oloista, että linnulta on nahka otettu pois ja jäljellä on vain lihaa ja luuta. Joten itse leikkaan kaulan, siivet ja räpylät irti, jonka jälkeen usein tuolta alapään suunnasta lähen nahkaa raottamaan irti ja puukolla avitan pienillä viilloilla jos ei vain vetämällä ole lähdössä. Tämän jälkeen vielä huolellinen pesu ulkoa ja etenkin sisältä päin ja lintu pussiin ja pakastimeen.  Näin tehtynä lintua ei tarvitse edes roikottaa ja se mureutuu kuin itsestään.



Linnun perkaamisen ja pakastamisen jälkeen oli vuorossa kalojen savustaminen, kaverini alkoi savustamaan ja itse menin katsomaan mitä graavatulle siialle kuului, se oli ollut noin 10 tuntia jo mausteissa joten oli aika kaivaa leikkuulauta esiin ja alkaa hommiin. Kaavin ylimääräiset mausteet pois kalan pinnasta ja nypin vielä muutaman ruodon pois pinseteillä jotka olivat huolimattomuuksissani sinne jääneet. Sen jälkeen ei muuta kuin siivuttamaan tätä herkkua ja kohta olikin jo rasiallinen graavattua siikaa edessäni!


Ruoan jälkeen alkoi jo tulla hämärä ja menimmekin nuotion ääreen nauttimaan viimeisestä illasta paikan päällä, siinä sitten ihmetellessä minne se aika oli kadonnut mitä oli silloin kun pohjoiseen saapui niin huomasimme ylhäällä pimeällä taivaalla elävän vihreiden revontulien! Hirveän hyvää kuvaa en saanut, mutta suuntaa-antavan nyt ainakin.. Jotenkin nämä revontulet tulivat täydellisenä iltana, silloin kun satuimme juuri olemaan nuotiolla viimeisenä iltana ja jutellen reissusta ja kuinka mukavaa oli taas ollut olla täällä. Olimme saaneet pohjoisesta melkein kaiken mitä tulimmekin hakemaan, vaikkakin se yli kilon painava ahven jäi vielä odottamaan seuraavaa kertaa, mutta kyllä senkin aika vielä tulee. Seuraavana päivänä lento lähtee aikaisin kotia kohti ja joutuu palaamaan taas hälinän keskelle pk-seudulle näin rauhallisen kahden viikon jälkeen, ei houkuttele ei!

Kuva latautuu jostain syystä erittäin omituisesti tänne blogiin ja ei näytä revontulia lainkaan, omituista.. Täytyy yrittää myöhemmin korjata asia kun on aikaa paneutua siihen..

Kolmastoista päivä pohjoisessa, ohjelmassa karhustus ja verkkojen lasku

Kolmastoista päivä startattiin taas aikaisin aamusta heräämällä auringonnousun tienoilla ja nopean aamupalan jälkeen lähdimmekin jo karhua etsiskelemään. Tällä kertaa mukanamme oli kaksi jämptiä ja ne laskettiinkin noin kahden kilometrin välein irti hieman eri paikoista ja päästettiin työskentelemään. Ihmiset laitoimme passiin niin, että toinen koira tuli meitä suoraan kohti ja toinen lähti passista etenemään.

Passiketjun alkupää, ketju kulki kukkulan yli.

Ei mennyt hirveän pitkään kun pystyimme jo kuulemaan kauempana olevan koiran haukun, joka vielä kaiken lisäksi lähestyi meitä pikku hiljaa. Toinen koira oli tässä vaiheessa vielä passilinjan takana omalla kierroksellaan, mutta ei ollut löytänyt mitään. Noin 20minuuttia myöhemmin ketjumme läpi tuli yksinäinen tappisarvi kuvasta katsottuna ojaa pitkin, joka erottaa rinteen ja pellon. Ikävä kyllä, kun katselimme kiikarin läpi hirveä niin se huomasi meidät ja lähti jolkottelemaan aika vauhdilla pois päin. Ei olisi niinkään muuten haitannut, mutta kun passiketjun takana ollut koira sai tästä vainut niin se lähti jahtaamaan hirveä, ja kun se oli jo ihmiseen törmännyt niin eihän siitä pysäyttämisestä enää tullut mitään vaan hirvi meni veturina ja koira kiltisti perässä innoissaan. Puolisen tunnin kuluttua toinen jämpteistä tuli ketjuumme ja toi mäenpäälle passiin toisen hirven, yksinäisen emän. Mutta hirvet olivat vetäneet koiramme puoleensa eikä karhua taaskaan päästy ihailemaan, eipä se tosin mikään yllätys ollut. Sitten ei auttanut enää kuin antaa koirien treenata ja odotella, josko tämä veturihirven perään lähtenyt koira luovuttaisi kun ei saa pysäytettyä millään, sillä ne olivat tässä vaiheessa noin 5km päässä jo eikä pysäytyksiä ollut tullut. Samalla kun kävelimme hieman ympäriinsä ja katselimme paikkoja koiraa odottaessa niin törmäsimme erittäin tehokkaasti tuhottuun kantoon:

Liekö karhun tuhoama kanto vai vain toiveajattelua. Palokärki tulee myös mieleen, mutta sekään harvoin tekee noin isoja lastuja touhutessaan. Tässä vaiheessa koira alkoikin sitten palaamaan luoksemme, joten lähdimme kävelemään autolle pikku hiljaa ja julistimme karhuille rauhoituksen taas tältä päivältä.


Mökille päästyämme päätimme mennä laskemaan siikaverkot omaan järveemme josko sieltä saisi hieman ruokakalaa. Verkkojen lasku sujui paremmin kuin edellisellä kerralla, koitimme hieman uistella matkalla takaisin rantaan, mutta se ei tuottanut lainkaan tulosta. Mökille päästyämme aloin valmistamaan eilistä tukkasotkaa, joka oli siis ollut nyt melkein vuorokauden kermahauteessa jääkaapissa. Tärkeää on käännellä lintua sillointällöin, jotta linnun kaikki osat ovat kerman alla. Resepti ei ole mikään vaikea, elikkäs otetaan vain kermassa pidetty lintu pois astiasta hieman lämpenemään ennen paistoa ja laitetaan pannu kuumenemaan. Tämän jälkeen vain lintu kokonaisena pannulle öljyn kera ja aletaan paistelemaan. Itse lisäsin heti alussa suolaa ja valkopippuria mukaan, mutta en liikaa ettei peitä linnun omaa makua. Kun lintua on hetken aikaa pyöritelty matalammalla lämmöllä ja saatu lihat kypsymään niin lopuksi vielä hieman kovemmalla lämmöllä annoin pintaa sille, jotta saa kauniin ruskean hunnun annettua. Tällä reseptillä saa helposti hyvää eikä valmistaminenkaan vie varsinaista työaikaa juurikaan, sillä suurinosa ajasta on vain odottelua jonka aikana ehtii muutakin tekemään.

Kermassa haudutettua tukkasotkaa!

Täytyy kyllä myöntää, että kyllä tuollainen itse metsästetty liha maistuu vaan niin paljon paremmalta kuin kaupan tiskistä haettu!